Pitkä odotus ohi! Rauman Lukko juhlii Suomen mestaruutta
Kuva: Juha Tamminen
Lukko varmisti seurahistoriansa toisen Suomen mestaruuden tiistaina raumalaisten haettua finaalisarjan kolmannen voiton Turusta TPS:n vieraana lukemin 2-6.
Viimeksi keväällä 1963 Suomen mestaruutta juhlinut Lukko karkasi neljännen finaalin avauserässä 0-2-johtoon Toni Koivison ja Julius Mattilan maalella.
Turkulaiset tulivat toiseen erään kuitenkin uudella asenteella ja tasoitti ottelun Josh Kestnerin sekä Aleksi Anttalaisen osumilla. Turkulaisten ilo loppui kuitenkin lyhyeen Pavol Skalickyn ja Eetu Koivistoisen onnistuttua maalinteossa vain puolentoista minuutin sisällä toisistaan – välittömästi TPS:n tasoituksen jälkeen.
Kolmannessa erässä turkulaiset eivät saaneet kahdesta ylivoimamahdollisuudestaan huolimatta kavennusta aikaiseksi ja kapteeni Heikki Liedes sai herkutella 2-5-lukemat tyhjään TPS-maaliin. Myös Koivistoinen onnistui toistamiseen maalinteossa TPS:n haettua yhä kavennusta ilman maalivahtia.
Onnittelut ansaitusta mestaruudesta, Rauma ja Lukko!
LUE MYÖS: Lukko-fanit sekosivat Suomen mestaruudesta – katso nostot somesta: ”Pikkupoikana sitä toivoi…”
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: Liiga-tähti sivussa MM-kokoonpanosta – tässä syy
- MM-kisojen ensimmäinen putoajamaa selvillä
- Näkökulma: MM-kisat ovat isoissa ongelmissa – tällä muutoksella kaikki olisi korjattu
- Leijonien aloittava maalivahti selvisi – tällä kokoonpanolla Itävallan kimppuun!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa – löysi heti uuden työn
- Tämä asia MM-kisoissa yllätti Jussi Tapolan: ”Ei ole vähään aikaan ollut”
- Tässä Leijonien duunariketjun salaisuus – Waltteri Merelä hehkuttaa: ”Äärimmäisen hyvä”
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Ovi käy: KooKoo menettää tähtipelaajansa – huhut vievät kilpailijan leiriin!
- Näkökulma: Ruotsi on jo vuosia kaivanut verta nenästään – nyt se saa, mitä tilaa
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Tre Kronorille shokkitappio! Jymypaukku muhii MM-kisoissa
- MTV: Yksi Leijonien pelaaja on lyönyt Karri Kiven ällikällä – ”Ylittänyt odotukset”
- Ruotsalaiset raivona – Jukka Jalonen joutui vastaamaan: ”En nähnyt”
- Latvia jysäytti sensaation!
- Jokerit-tähti näki kaiken – Ruotsin MM-joukkueessa raju välikohtaus!