Leijonien urakka jatkui Carlson Hockey Gamesissa torstai-iltana komealla 4-1-voitolla Venäjästä.

Suomen osalta ottelu käynnistyi hyvin ja Leijonat oli heti kamppailun alussa hallitsevampi osapuoli. Vahva aloitus palkittiinkin jo alle viiden minuutin pelin kohdalla, kun Axel Rindell tykitti jo turnauksen toisen osumansa. Maaliin esityön teki Anton Lundell.

Otteluraportti jatkuu videon jälkeen.

discovery+ sport 🇫🇮

@dplussportfi
Tuttu taikuri taas asialla! Rindell tykittää taas ylivoiman kunniaksi Suomen avausmaalin! Tilanne 1-0! #Leijonat #tvviisi #TsekinEHT

Rindellin osuman jälkeen avauserässä ei nähty enempää maaleja.

Toinen erä oli puolestaan maaliton, kun Suomi pystyi upeasti pitämään Venäjän pois parhailta maalipaikoilta. Leijonat oli toisessakin erässä vahvempi joukkue ja loi myös muutamia maalintekotilanteita, joten lähtökohdat olivat kolmanteen erään mainiot.

Päätöserän alkupuolella Venäjä nousi kuitenkin tasoihin, kun Maksim Shalunov pääsi läpiajoon riistettyään kiekon Rindelliltä. Läpiajossa tähtihyökkääjä onnistui ohittamaan Suomen maalilla pelanneen Jussi Olkinuoran.

Otteluraportti jatkuu videon jälkeen.

discovery+ sport 🇫🇮

@dplussportfi
Shalunov kaatoi kylmää vettä Leijonan niskaan! Peli tasoihin 1-1! #Leijonat #tvviisi #TsekinEHT

Leijonat ei kuitenkaan lannistunut tasoitusmaalista, vaan Jere Karjalainen ja Teemu Turunen hyödynsivät myöhemmmin omat paikkansa ja Suomi karkasi kahden maalin karkumatkalle.

Karjalaisen osuman syntyi läpiajosta ja Turusen komean pyörähdyksen päätteeksi.

Otteluraportti jatkuu videoiden jälkeen.

discovery+ sport 🇫🇮

@dplussportfi
Karjalaisen 2-1 ei ole kaunein tai komein, mutta sitäkin makeampi! #Leijonat #tvviisi #TsekinEHT

discovery+ sport 🇫🇮

@dplussportfi
Ja Turunen jatkoi rumputulta pikapuoliin! Suomelle 3-1 johto ja Venäjän ensimmäinen EHT-tappio tällä kaudella on eeerittäin lähellä! #Leijonat #tvviisi #TsekinEHT

Karjalaisen ja Turusen osumien jälkeen Venäjä ei kuitenkaan saanut kirivaihdetta enää päälle, ja Karjalainen onnistui viime hetkellä vielä toistamiseen, kun hän iski kiekon tyhjään maaliin.

Leijonille voitto oli iso, sillä Venäjä oli voittanut tällä kaudella kaikki kymmenen aiempaa EHT-otteluaan.

Suomen osalta EHT-turnausta on jäljellä vielä yhden ottelun verran. Lauantain kamppailussa vastaan asettuu Ruotsi. Näet turnauksen otteluohjelman ja pistepörssin täältä.