Colorado Avalanchen suomalaisvirtuoosi Mikko Rantanen oli tiistain vastaisena yönä mukana monessa.

St. Louis Bluesin Brayden Schennin telomaksi joutunut Nousiaisten lahja NHL:lle takoi Avsin 4-1-voitossa tehot 0+2, vaikka avauserässä hän sai kovan iskun. Colorado-kapteeni ei tuota katsonut hyvällä, vaan iski Schennin päälle puolustaaksen suomalaista.

– Ymmärrättehän, pudotuspelit ovat alkaneet. Runkosarjalla ei ole enää merkitystä. Joo, olen iloinen, että pystyin olemaan mukana ratkaisemassa, mutta joukkueena me pelasimme vahvan matsin, töötin jälkeen Rantasta nyrkein puolustanut ja Gordie Howe -hattutempun tehnyt Avs-kippari Gabriel Landeskog heitti seuran nettisivuilla.

Gordie Howe -hattutemppu on harvinaisuus, ja edellisen kerran Coloradolle maalin, syötön ja tappelun yhteen peliin oli niputtanut Valeri Nitshushkin. Temppu näki päivänvalonsa Vegas Golden Knightsia vastaan jouluaatonaattona 2019.

– Gabe oli erinomainen, hän johti kelkkaamme ja osallistui jopa tappeluun, kun Rantanen sai osumaa, luotsi Jared Bednar kiitteli.

Landeskogin lisäksi myös Rantanen nousi tapetille isosti, ja Coloradon ykkösketjun hyökkääjä on ollut urallaan pudotuspeleissä hirmutikissä. Nyt 34 pelin saldo on komea 13+28=41 (+11), ja NHL Public Relations -nimiseltä Twitter-tililtä käy selväksi pistetahdin poikkeuksellisuus.

Vain kolme pelaajaa – Avsin sivujen mukaan Peter Stastny (28 peliä), Joe Sakic (30) ja Nathan MacKinnon (33) – on nimittäin onnistunut saalistamaan 40 pudotuspelipinnaa Rantasta nopeammin Coloradon ja sitä edeltäneen Quebec Nordiquesin seurahistoriassa.

NHL Public Relations

@PR_NHL
Mikko Rantanen recorded his 40th career playoff point (13-27—40 in 34 GP). Only three players in @Avalanche / Nordiques history have reached the mark in fewer postseason games. #StanleyCup

The full list can be found in today's #NHLStats: Live Updates: media.nhl.com/public/news/14…

LUE TIISTAIAAMUN NHL-JUTUISTA MYÖS:

Hyvin tehoillut Mikko Rantanen niitattiin jäähän pelottavan näköisesti – kapteeni kosti taklaajalle nyrkein

Tuukka Rask venyi elintärkeään voittoon – ja lähelle historiaa NHL:n pudotuspeleissä

Sebastian Aho koki yllättävän kohtalon NHL:n pudotuspelien ”suomalaissarjan” avauksessa – hanat tukossa, Canes sentään voitti