Lukolta poikkeuksellinen tiedote – Suomen mestari kertoi koronatartunnasta jakaen painavan viestin

Päättyneellä kaudella sekä liigamestaruuden että U20 SM-sarjassa kultaa juhlineen Lukon pakki Onni Korkalla on todettu positiivinen koronavirustartunta. Seura kertoi tapauksesta nettisivuillaan, ja Lukossa oli torstaihin tullessa kaksi sairastunutta.
Tapaan kuuluvasti erilaisissa mestaruusjuhlissa kierrellyt Korkka tartunnan kanssa julki auttaakseen parhaansa mukaan taudin ehkäisemistä ja sen jäljitystä.
– Minulla on lieviä oireita. En tiedä, mistä tartunta on tullut. Haluan kertoa asiasta, sillä olen tietämättäni voinut altistaa kannattajia kouluvierailujen aikana 18. toukokuuta Eurajoella tai 19. toukokuuta Raumalla, porilaislähtöinen pakki valaisi.
– Jos olit kanssani lähietäisyydellä esimerkiksi yhteiskuvissa, olet voinut altistua tartunnalle. Tartuntatautilääkärit ovat arvioineet tartuntariskin niin pieneksi, että yleisiä karanteeneja ei määrätä, mutta jos oireilet kahden seuraavan viikon aikana, toivon, että hakeudut välittömästi koronavirustestiin. Näin saadaan tartuntaketju katkaistua mahdollisimman hyvin.
Korkka pelasi Liigassa 18 peliä, mutta näissä ei syntynyt pisteitä (0). Niin ikään Suomen mestaruuteen päättyneessä U20 SM-sarjassa hän luuti 24 matsissa pistein 6+8=14 (+6).
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!