Kuluneella kaudella Suomen mestaruuden voittanut Rauman Lukko on käyttänyt Thomas Grégoiren option. Tämän myötä kanadalaispuolustaja pelaa seurassa myös ensi kaudella.

Grégoire saapui Raumalle kesken viime kauden. Oikealta laukova puolustaja ehti pelata runkosarjassa 28 ottelua tehoin 5+14=19. Pudotuspeleissä tilille kertyi 11 ottelua ja pisteet 3+3.

– Me pelasimme tänä keväänä toisillemme ja jokaisella oli isot odotukset. Ensimmäinen kauteni täällä oli erinomainen ja ensi vuonna meillä on monta nuorta ja nälkäistä pelaajaa, jotka haluavat osoittaa oman arvonsa, Grégoire sanoo seuran tiedotteessa.

– Pelityyli nojaa täällä enemmän luisteluun, mutta jo muutaman pelin jälkeen pääsin rytmiin mukaan. On hienoa jatkaa tässä joukkueessa puolustavana mestarina. Uskon, että olemme ensi vuonnakin Liigan kärkijoukkueita.

Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt oli onnellinen ja helpottunut, että heinäkuussa 23 vuotta täyttävä pakki saatiin pidettyä Raumalla:

– Luojan kiitos, että meillä oli optio häneen, muuten ei olisi ollut mitään mahdollisuutta häntä pitää. Yhteydenottoja tuli ja hänet haluttiin ostaa meiltä ulos, emmekä missään tapauksessa halua Tompasta luopua.

– Aika harvoin hänelle tulee kiekollisia virheitä. Puolustaa jämäkästi, pystyy pyörittämään ylivoimaa viivassa ja jaksaa pelata isoja minuutteja. Siinä on pelaaja, jolla on erittäin valoisa tulevaisuus edessään. Treeenikesä tähän vielä väliin, niin todennäköisesti on vielä parempi pelaaja ensimmäisellä kokonaisella Euroopan kaudellaan. Huipputyyppi, huippupelaaja.