Johan on tapaus: Donald Trumpin nimeen vannova NHL-vahti jäi rannalle suomalaisluotsin joukkueesta somekäytöksen takia
Kuva: Getty Images
Saksalainen tähtivahti Thomas Greiss nousi otsikoihin toukokuun alussa, kun Saksan jääkiekkoliiton toimesta kävi selväksi, ettei MM-jäillä edellisen kerran vuonna 2017 pelannutta kassaria yllättäen nähdäkään Latvian kisoissa Saksan väreissä.
Asiasta ei kerrottu tuolloin julkisuuteen sen kummemmin mitään, mutta nyt tapauksen taustoja on valotettu Eishockey News -sivuston haastattelussa. Sosiaalisen median käytös eväsi NHL-vahdin kisamatkan.
Surkeassa Detroit Red Wingsissä tällä kaudella pikkumustia 34 pelissä prosentein 91,2 torjunut saksalainen tykkäsi sosiaalisen median kuvapalvelu Instagramissa päivityksestä, jossa Adolf Hitler ja Hillary Clinton rinnastettiin keskenään. Greiss on lisäksi kertonut olevansa Yhdysvaltain ex-presidentti Donald Trumpin kannattaja, ja nyt 35-vuotias kassari on joutunut perustelemaan touhujaan ja vakuuttelemaan, ettei hän ole esimerkiksi oikeistoradikalisti.
Hän ei kuulemma ole myöskään kansallissosialisti.
– Olen hyvin avoin maailmalle. Toivon myös kaikilta muilta avoimuutta ja suvaitsevaisuutta.
Hyvässä liidossa MM-jäillä olevaa Saksaa luotsaa suomalainen Toni Söderholm, jonka kanssa Greiss oli ollut yhteyksissä.
– Minun valitsemattomuuspäätös tuli aika tyhjästä. Olisin mielelläni ollut mukana. Mutta toivon saksalaishokille kaikkea hyvää.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Juuse Saroksesta karu uutinen!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Tappara: iso sopimusuutinen!