Jännitysnäytelmiä, upeita voittoja, karvaita tappioita – näin Leijonien puolivälieräottelut ovat sujuneet viime vuosina

Totuttuun tapaan Suomi on jälleen selvittänyt tiensä jääkiekon MM-kisoissa puolivälierävaiheeseen. Leijonat pelaa tänään torstaina puolivälieräottelun Tshekkiä vastaan kello 20:15.
Tshekki on ollut Leijonille vaikea vastustaja puolivälierissä. 2010-luvulla joukkueet ovat kohdanneet puolivälierissä kahdesti ja molemmilla kerroilla Tshekki on edennyt mitalipeleihin.
Kaiken kaikkiaan Leijonien puolivälieräotteluista on 2010-luvulta kuitenkin enemmän positiivisia muistoja. Kymmenestä puolivälieräkamppailusta seitsemän on päättynyt Leijonien voittoon.
Tshekin lisäksi Suomi on kohdannut myös Yhdysvallat kahteen otteeseen kyseisellä ajanjaksolla. Molemmista otteluista Suomi on myös edennyt neljän parhaan joukkoon. Monet varmasti muistavat hyvin vuoden 2012 kotikisojen matsin, kun Jesse Joensuu ratkaisi ottelun yhdeksän sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä.
Monista otteluista on kehkeytynyt todellisia jännitysnäytelmiä, sillä suurin osa on ollut maalin pelejä. Muun muassa vuoden 2014 kisoissa Suomi pudotti alkulohkovoittaja Kanadan neljän joukosta dramaattisesti. Toki Suomi on myös lähtenyt laulukuoroon lohkovoittajana, kun Sveitsi paineli jatkoon vuoden 2018 kisoissa.
Leijonien puolivälieräottelut MM-kisoissa 2010-2019:
2010: Suomi – Tshekki 1-2 vl.
2011: Suomi – Norja 4-1
2012: Yhdysvallat – Suomi 2-3
2013: Suomi – Slovakia 4-3
2014: Kanada – Suomi 2-3
2015: Suomi – Tshekki 3-5
2016: Suomi – Tanska 5-1
2017: Yhdysvallat – Suomi 0-2
2018: Suomi – Sveitsi 2-3
2019: Suomi – Ruotsi 5-4 ja.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”