Torstaina Leijonat jääkiekon MM-kisojen välieriin torjuneen Juho ”Jussi” Olkinuoran etunimi on herättänyt useana vuonna ihmetystä niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Kevään 2019 kultajoukkueestakin tuttu torjuja käyttää itsestään nimeä Jussi Olkinuora. Aina silloin tällöin tilastoissa pomppii kuitenkin esille nimi Juho Olkinuora.

Mistä kaksi eri nimeä ovat saaneet juurensa? Ja miksi Jussi on kiilannut Juhon edelle?

– Mun oikea nimi on Juho. Kun olin 5-vuotias, tulin tarhasta kotiin ja sanoin vanhemmille, että haluan olla Jussi. Tarhassa oli ollut joku samanniminen kiusaaja, joten en halunnut samaistua häneen, Olkinuora avasi Leijonat.comille vuonna 2019.

Sen jälkeen Jussi-nimi on säilynyt maalivahdin matkassa. Sillä mennään myös jatkossa – ja sillä Olkinuora esittelee myös itsensä. Vaikka Venäjällä rinnalle on ilmestynyt jostain syystä jo kolmas nimi.

– Tämä on herättänyt jopa yllättävän paljon kysymyksiä. Ja Venäjällä mua kutsutaan vielä Juhaksi, Olkinuora naureskeli.

Haastattelu: Ilari Isotalo

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran marraskuussa 2019.