Liiga on julkaissut juuri ensi kauden otteluohjelmansa. Siitä kenties tärkeimpänä seikkana nousee esiin iso muutos ajatellen koko Suomen jääkiekkohistoriaa, sillä legendaarinen Hakametsän jäähalli saa väistyä ja tilalle tulee upouusi Uros Live -areena.

Joulukuun alusta eteenpäin Liigan tamperelaisseurat Ilves ja Tappara nähdään tositoimissa uudella areenalla. Joukkueet kohtaavat toisensa heti kärkeen peräkkäisinä päivinä 3. ja 4. joulukuuta (perjantai ja lauantai).

Viimeinen Liiga-ottelu Hakametsässä puolestaan pelataan lauantaina 27.11. Ja ketkäs siinä ottelussa pelaavatkaan?

Tappara ja HPK!

Asian tultua ilmi mieleen tuli samantien kysymys: Miksi? Miksi ottelua ei pelata Tapparan ja Ilveksen välillä?

Hakametsän halli on Suomen ensimmäinen ja vanhin jäähalli, joka valmistui vuonna 1965. Silloin hallissa järjestettiin myös Leijonien historian ensimmäiset kotikisat.

Nyt, 56 vuotta myöhemmin, hallin ympyrä on sulkeutumassa siihen, että siellä läpsytellään Tapparan ja HPK:n välinen perus runkosarjaottelu.

Ei oteta HPK:lta mitään pois. Mutta tässä tilanteessa olisi kaikki aihiot järjestää kunnon juhlallisuudet kahden perinteikkään tamperelaisseuran välillä ja lopuksi jättää yhdessä tunteikkaat jäähyväiset pitkäaikaiselle kodille. Ratkaisu miellyttäisi taatusti myös molempien seurojen faneja ja ehkä myös muiden seurojen kannattajat ajattelevat asian samalla tavalla.

Lauantai-ilta, paikalliskamppailu, täysi tupa, suuri päivä monelle taholle. Vielä kerran päästäisiin näkemään paikalliskamppailu legendaarisessa ympäristössä. Tähän rinnalle tietenkin kaikenlainen juhlallisuus, jäähyväiset ja fiilistely kaukalossa, vaihtoaitiossa, katsomossa ja joka puolella.

Valitettavasti tuo skenaario ei ole toteutumassa. Sen sijaan siellä nähdään Tapparan ja HPK:n marraskuinen runkosarjavääntö, jonka jompi kumpi voittaa ja sitten lähdetään kotiin, näin hieman kärjistetysti sanottuna.

Uusi aikakausi saa toki hienon alun peräkkäisten päivien pelien myötä. Vanha ja hyvä sen sijaan jätetään tylysti taakse.