HPK onnistui välttämään suuremmat tilikauden tappiot kovilla säästöillä: ”Torjuntavoitto”
Kuva: Juha Tamminen
HPK tiedotti verkkosivuillaan, että HPK Liiga Oy teki kuluneelta tilikaudelta tappiota yli 84 000 euroa. Myös yhtiön liikevaihdon kerrotaan laskeneen 2,65 miljoonalla eurolla.
Merkittävimpiä syitä liikevaihdon laskemiseen ja tappiolliseen tulokseen ovat luonnollisesti koronaviruksen aiheuttamat rajoitukset. Suurin osa otteluista sujui ilman yleisöä. Samalla HPK:n lounasravintolatoiminta koki merkittävän kolauksen.
HPK kuitenkin varautui ajoissa pieniin rahavirtoihin. Seura noudattikin tiukkaa kulukuria jo maaliskuusta 2020 lähtien.
– Koko mennyt vuosi ja Liiga-kausi koronaepidemian aikana on koetellut yhtiötä ja sen työntekijöitä. Jouduimme poikkeusaikana tekemään välttämättömiä kulusäästöjä, joista yksi suurimmista oli henkilöstökulut. Kiitän koko organisaatiota avarakatseisuudesta kulukurissamme; sen noudattamisessa ja siihen osallistumisesta, kommentoi HPK Liiga Oy:n toimitusjohtaja Antti Toivanen seuran tiedotteessa.
Yhtiökokous päätti myös, että yhtiön hallitus säilyy ennallaan. Siihen kuuluvat tulevallakin kaudella Matti Vihervuori (puheenjohtaja), Tapio Vekka (varapuheenjohtaja), Mika Koskinen, Jyrki Louhi sekä Mika Uutela.
HPK Liiga Oy:n tilikausi 2020–2021: kova kulukuri toi torjuntavoiton!
Yhtiökokous järjestettiin 21.6.2021.
Yhtiön tulos toimintakaudelta 1.5.2020-30.4.2021 -81 734,98 euroa.
Hallitus jatkaa ennallaan.
Tiedote: hpk.fi/hpk-liiga-oyn-…
#HPK #Liiga #Hämeenlinna
Tiedote: hpk.fi/hpk-liiga-oyn-…
#HPK #Liiga #Hämeenlinna
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Mikael Granlund kovassa iskussa NHL:ssä – maaliputki venyy
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Nuorista Leijonista tuttu maalivahti: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?
