Nähdäänkö NHL-pelaajia sittenkään olympialaisissa? ”Hämmennystä, paljon hoidettavaa…”
Kuva: Getty Images
On edelleenkin epäselvää, osallistuvatko NHL-pelaajat vuoden 2022 talviolympialaisiin. NHL aikoo julkaista ensi kauden otteluohjelmansa heinäkuussa. Sen tekemiseen vaikuttaa merkittävästi päätös NHL-pelaajien osallistumisesta olympialaisiin. Aika alkaa olla siis kortilla, mutta tahtoa asian läpiviemiseksi on edelleenkin.
NHL:n komissaari Gary Bettman kommentoi tämänhetkistä tilannetta lehdistötilaisuudessa ennen ensimmäistä Stanley Cupin finaaliottelua. Hänen mukaan ilmassa on paljon epävarmoja tekijöitä.
– Emme tiedä (onko NHL osallistumassa olympialaisiin) tällä hetkellä, ja se aiheuttaa meille hämmennyksen lisäksi melkoisen määrän asioita, jotka liittyvät seuraavan kauden aloittamiseen. Ollaan tulossa siihen pisteeseen, että olemme huolissamme epävarmuuden aiheuttamista vaikutuksista ensi kauden suhteen, Bettman sanoi.
NHL-pelaajat ovat olleet mukana olympialaisissa kaikissa viidessä turnauksessa aikavälillä 1998-2014. Puolestaan talvella 2018 heitä ei turnauksessa nähty. Viime vuonna NHL ja NHLPA pääsivät yhteisymmärrykseen sopimuksesta, joka mahdollistaa pelaajien osallistumisen turnaukseen. NHL:n ja Kansainvälisen olympiakomitean pitäisi kuitenkin päästä vielä yhteisymmärrykseen.
– Se on edelleen hyvin kesken. Kaikki osapuolet ovat mukana. Tiedetään liigan perinteet ja historiallinen asema olympialaisissa. Olemme edelleen sitä mieltä. Mutta koronaviruksen aiheuttaman jatkuvan epävarmuuden johdosta ei ole välttämättä ihanteellinen tilanne olympiakisoille, NHL:n varakomissaari Bill Daly puolestaan kommentoi.
Olympialaiset pelataan 4.-20. helmikuuta 2022 Pekingissä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KooKoolta merkittävä sopimusuutinen: ”Kymmenentenä koko Liigasta”
- Christopher Gibson: uusi seura
- Maajoukkuejärkäle teloi Aron Kiviharjua – pelikieltoa rapsahti
- Mikko Rantasesta huolestuttava tieto – sairauslomasta tulossa odotettua pidempi
- 10-1! Tappara teurasti KalPan – Kristian Tanus tulikuumassa pisteputkessa
- Lupa myönnetty: Patrik Laineen siirto lähellä NHL:ssä
- Ässät kiinnitti kärkisentterinsä – ”Iso palanen”
- Leijonat-hyökkääjän ura jatkuu Liigassa – ”Itseoikeutettu ykkössentteri”
- Sopimus purettu – Markus Nutivaara vaihtaa joukkuetta!
- Mestiksen paras pelaaja valittu: Jokerit-tähdelle murskaava äänisaalis
- Lähde: Tässä Markus Nutivaaran uusi joukkue!
- IS: HIFK valmisteli jymysiirtoa Liigan sisällä – Jukurit löi kunnolla rahoiksi
- Urheilucast: Lukko rysäytti tiskiin ison pelaajasopimuksen
- IS: Nyt puhuu Tarmo Reunanen
- Sami Vatanen: surkea uutinen
- Rikard Grönborg toimintakieltoon!
- IL: HIFK nappasi hyökkääjän Kiekko-Espoosta!
- Lähde: Huippuseura yrittää palkata Ville Peltosen!
- Leijonat-hyökkääjän ura jatkuu Liigassa – ”Itseoikeutettu ykkössentteri”
- JYP kiinnitti Mestiksen tehomiehen