Suomalaisten NHL-maalivahtien parhaimmistoon kuulunut Pekka Rinne ilmoitti juuri eilen lopettavansa mittavan ja komean pelaajauransa. 38-vuotias kempeleläinen pelasi NHL:ssä 15 kauden aikana 683 runkosarjaottelua ja 89 pudotuspeliottelua.

Rinne esiintyi urallaan myös maajoukkueessa. Hän pelasi urallaan yhteensä neljä kertaa MM-kisoissa ja onnistuikin niissä yleisesti ottaen loistavasti. Alla käydään läpi MM-turnaukset, joissa Rinne oli mukana.

2009:

Rinteen MM-kisadebyytti tapahtui vuoden 2009 kisoissa, jotka pelattiin Sveitsin Bernissä ja Klotenissa. Rinteen lisäksi turnaukseen osallistuivat maalivahdit Karri Rämö ja Juuso Riksman. Rinne oli kyseisessä turnauksessa joukkueen ykkösvahti torjuen seitsemästä ottelusta kuusi.

Debyyttiottelu ei olisi voinut paremmin sujua: Rinne pelasi nollapelin torjuen 30 kertaa, kun Suomi kaatoi Norjan 5-0. Toisestakin ottelusta irtosi voitto, kun Tshekki kaatui lukemin 4-3.

Alkusarjan jälkeen pelatussa välisarjassa kaikki Leijonien kolme ottelua etenivät ylitöiksi. Näistä Suomi onnistui voittamaan kaksi. Näin puolivälierissä vastaan tuli Yhdysvallat, joka kuitenkin pudotti Suomen pelistä pois. Rinne onnistui debyyttiturnauksessaan voittamaan kuudesta pelaamastaan ottelusta neljä. Torjuntaprosentti oli komea 92,6% ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,93.

2010:

Rinne oli jälleen mukana vuoden kuluttua pelatuissa Saksan kisoissa, joissa isäntäkaupunkeina toimivat Köln ja Mannheim. Muut joukkueen maalivahdit olivat Petri Vehanen ja Iiro Tarkki. Tällä kertaa vastuu jakautuikin tasaisemmin Vehasen kanssa, sillä miehet lähestulkoon vuorottelivat maalinsuulla koko turnauksen ajan.

Rinne aloitti maalilla Suomen avausottelussa Tanskaa vastaan. Ottelu päättyikin shokkitappioon lukemin 1-4. Tuon jälkeen Vehanen saikin torjua alkusarjan kaksi muuta ottelua.

Rinne palasi jälleen maalille välisarjaan mentäessä ja pelasikin samantien nollapelin Valko-Venäjää vastaan. Torjuntoja kertyi tuohon matsiin 22 kappaletta. Myös seuraavasta ottelusta Slovakiaa vastaan Rinne onnistui nappaamaan voiton 27 torjunnallaan loppulukemien ollessa Suomelle 5-2.

Tuossa vaiheessa Rinne ja Vehanen olivat molemmat pelanneet kolme ottelua. Puolivälierän maalivahtivalinta kallistui Rinteeseen. Hän torjui lopulta 33 kiekkoa ottelussa ja piti Suomea ajoittain pystyssä, mutta ottelu päättyi pettymykseen Tshekin painellessa neljän parhaan joukkoon voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 2-1.

Turnauksen päätteeksi Rinteen torjuntaprosentti oli jälleen huikea 92,9% ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,68. Neljästä ottelusta irtosi kaksi voittoa.

2014:

Muutaman vuoden tauon jälkeen Rinne oli mukana jälleen Minskin kisoissa Valko-Venäjällä keväällä 2014. Silloin hän kantoi selkeää ykkösvahdin vastuuta pelaten kymmenestä ottelusta yhdeksän. Tuo yksi ottelu jäi Mikko Koskisen pelattavaksi. Myös Juuse Saros oli mukana turnauksessa, mutta ei saanut torjuntavastuuta.

Leijonat sai turnaukselle katastrofaalisen alun, kun tappio tuli ensin Latvialle ja sitten Venäjälle. Tuon jälkeen tapahtui ryhtiliike, sillä Rinne nollasi peräkkäisissä matseissa Saksan (20 torjuntaa) ja Valko-Venäjän (15 torjuntaa). Alkusarjassa kaatui vielä Sveitsi ja Kazakstan, sen sijaan tappio tuli vielä Yhdysvaltoja vastaan.

Vaikean alkulohkon jälkeen Leijonat selviytyi juuri ja juuri puolivälierävaiheeseen muiden joukkueiden pelatessa sopivasti ristiin. Lohkon neljäntenä Suomi lähti puolivälieriin toisen lohkon voittanutta Kanadaa vastaan. Niin vain Suomi voitti tuon ottelun 3-2 ja eteni neljän joukkoon. Rinne seisoi matsissa päällään torjuen hulppeat 36 laukasta. Maalivahtipeli oli iso syy sille, miksi Suomi tuosta eteni jatkoon, sillä esimerkiksi vastapuolen maalilla Ben Scrivens päästi yhden helpon maalin taakseen.

Välierissä Rinne pelasi jälleen nollapelin torjuen Tshekin kumoon 3-0. Tuo urakka vaati 20 torjuntaa. Surullisenkuuluisa finaaliottelu Venäjää vastaan päättyi puolestaan 5-2-tappioon. Tuossakin matsissa Rinne torjui 34 laukausta, mutta kyseenalainen tuomarilinja oli liikaa ja Venäjä rokotti armotta ylivoimalla peräti neljään otteeseen.

Rinteen turnaus oli erinomainen. Yhdeksästä ottelusta kuusi päättyi voittoon torjuntaprosentin ollessa 92,8% ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,88. Kolme nollapeliä pelannut Rinne nappasi hopeamitalin lisäksi paikan All Stars -kentällisestä sekä valinnan turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi.

2015:

Viimeiset MM-kisansa Rinne pelasi heti seuraavana vuonna, kun turnaus järjestettiin Tshekissä, Prahan ja Ostravan toimiessa kisakaupunkeina. Rinne kantoi jälleen torjuntavastuun koko turnauksessa torjuen kahdeksasta ottelusta seitsemän. Juuse Saros sai pelata yhden ottelun ja kolmosmaalivahdin roolissa ollut Atte Engren seurasi ottelut sivusta.

Avausottelusta tuli takkiin Yhdysvalloilta peräti lukemin 5-1. Tuon jälkeen alkoi kuitenkin hämmästyttävän pitkä nollaputki. Maaleitta Rinteen edessä jäivät peräkkäin Tanska, Norja ja Slovenia. Valko-Venäjän onnistuttua maalinteossa Rinnettä vastaan kolmannen erän aikana Rinteen nollaputken pituudeksi jäi komea 237,12 minuuttia. Tuo on edelleen pisin yhtäjaksoinen nollaputki modernin jääkiekon MM-kilpailuissa.

Puolivälieräottelussa Leijonat joutui kuitenkin pettymään, kun isäntämaa Tshekki eteni neljän joukkoon 5-3-voitolla. Rinteen turnaus oli kuitenkin jälleen huikea. Nollaputkiennätyksen lisäksi hänet valittiin turnauksen parhaaksi maalivahdiksi. Seitsemästä ottelusta viisi päättyi voittoon. Torjuntaprosentti näytti turnauksen päätteeksi jälleen kovaa lukemaa 92,8% ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,69.