TPS:n apuvalmentaja lähtee Sveitsiin – palaa tutun seuran valmennustiimiin
TPS:n valmennustiimiin kuulunut entinen maajoukkuepelaaja Kimmo Rintanen siirtyy Sveitsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan EHC Klotenin apuvalmentajaksi.
Rintanen on toiminut TPS:n apuvalmentajana kuuden kauden ajan. Lisäksi hän on toiminut yhden kauden seuran U20-joukkueen apuvalmentajana.
Ennen TPS-pestiään Rintanen on kuulunut Klotenin valmennustiimiin kolmen kauden ajan. Tuo ajanjakso päättyi kuitenkin potkuihin kesken kauden 2014-15.
Ennen valmennusuraansa 47-vuotias raumalainen pelasi Sveitsissä peräti 11 kauden ajan. Tuolla ajanjaksolla pelattuja otteluita kertyi 579, joissa syntyivät huimat 644 pistettä. Suomessa hän on pelannut ennen vuosituhannen vaihtumista TPS:n, Lukon ja Jokereiden riveissä SM-liigaa. Suomen mestaruuden hän voitti kolmesti.
Maajoukkueurallaan Rintanen on pelannut seitsemät MM-kisat ja yhdet olympialaiset. Turnauksista saldona on kolme MM-hopeaa, yksi MM-pronssi sekä yksi olympiapronssi.
Seuran tiedotteen mukaan Rintanen ottaa joukkueessa vastuuta pelaajien kehittämisestä.
LUE MYÖS:
- Huhhuh! Aatu Räty nöyryytti ruotsalaista NHL-tähteä poikkeuksellisen rumasti
- Tapparasta tuttu tshekkijärkäle sai lähtöpassit Pohjois-Amerikasta – missä ura jatkuu?
- Leijonissa säväyttänyt Oliver Kapanen on kiinnittänyt NHL-luotsinsa huomion: ”Valmentajalle ihanteellinen”
- TPS-legenda Matti Sundelin on kuollut
- Mikko Rantanen huikeaan saavutukseen NHL:ssä – vain kolme muuta suomalaislegendaa yltänyt samaan
- Pelicansille surkeita uutisia – sairastupa täyttyi entisestään
- Mikko Rantaselle taas vahvat tehot! Nousi samalla jäähypörssin kärkeen
- Suomalaishyökkääjä lensi siirtolistalle NHL:ssä
- JYP jatkosopimukseen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa!
- Missä ura jatkuu? Liigan tehopyssy sai lähtöpassit Sveitsistä
- Missä ura jatkuu? Liigan tehopyssy sai lähtöpassit Sveitsistä
- Kova kaappaus! SS: Jukureiden kapteeni hyppää toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralle hurja vahvistus HIFK:sta!
- Nyt jysähti – Jokerit teki nimekkään kaappauksen!
- Podcast: TPS tehnyt merkittävän jatkosopimuksen
- Pelicansille surkeita uutisia – sairastupa täyttyi entisestään
- IS: Niko Huuhtanen löysi uuden seuran
- Kultaleijonalta vihjaus ensi kauden seurasta: ”Raha ei aina pääasemassa”
- Vahvistus tuli – tässä Saku Mäenalasen ensi kauden seura!
- Pelicans irvailee vastustajalle armotta: ”Prinsessoille paikat nätiks”