Yllättävä tieto – IS: Jukka Jalosen poika löysi töitä Liigasta!
Jimi Jalonen on päättänyt pelaajauransa ja siirtynyt kaikessa hiljaisuudessa uusiin tehtäviin jääkiekon parissa. Ilta-Sanomien mukaan 29-vuotias entinen puolustaja työskentelee nykyään HPK pelaajatarkkailijana.
Jalosen viimeiset pelit nähtiin viime syksynä Ranskan liigassa Anglet’n paidassa. Pitkään vaivanneet polviongelmat pakottivat lopulta tekemään ratkaisun uran lopettamisesta.
– Minulla on ollut pitkään polvivaivoja, ja niihin pelailuni loppuivat, Jalonen kertoo IS:lle.
Vaikka ura kaukalossa tuli päätökseen, siirtymä uuteen rooliin tapahtui ilman suurempaa kriisiä.
– Yllättävän helpolla pääsin. Minulla oli useampi vuosi taistelua noiden vammojen kanssa. Tietyllä tapaa lopettaminen oli helpotus, Jalonen kuvailee.
Liigatasolla Jalonen pelasi urallaan yli sata runkosarjaottelua edustaen HPK, Jukureita, Kärppiä ja SaiPaa. Viime kaudella hän nähtiin myös Mestiksessä Jokereiden riveissä.
Kiinnostus jääkiekon taustatehtäviin oli kytenyt jo pitkään ennen uran päättymistä.
– Minua on aina kiinnostanut tämä puoli tässä bisneksessä, Jalonen sanoo.
– Pelaajat ja tilastot ovat kiinnostaneet aina, jo pelaajauralla.
HPK Jalonen aloitti pelaajatarkkailijana koeajalla marraskuussa, ja vuoden alusta lähtien hän on työskennellyt tehtävässä täysipäiväisesti. Hän osallistuu aktiivisesti joukkueen rakentamiseen yhdessä seuran muun jääkiekkotoiminnon kanssa.
Tukea uuteen rooliin Jalonen saa läheltä, sillä hänen isänsä on pitkän linjan huippuvalmentaja.
– Jutellaan melkein päivittäin. Kyselen paljon. Miten valmentajien kanssa toimitaan ja niin edespäin, Jalonen kertoo.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Venäläislegenda Aleksandr Ovetškinin, 40, uran jatkosta tuli ratkaisu
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- SM-liigan järjestämisessä havaittiin kilpailua rajoittaneita ongelmia – tutkinta päätökseen
- Ilveksellä edessä uudet ajat – seurapomo lähtee
- Nyt tapahtui käänne: Uusi NHL-seura kiinnostui Patrik Laineesta
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!
- Ratkaisu tuli nopeasti – Kasperi Kapasen NHL-seura selvisi!
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!
- Nyt tapahtui käänne: Uusi NHL-seura kiinnostui Patrik Laineesta
- Venäläislegenda Aleksandr Ovetškinin, 40, uran jatkosta tuli ratkaisu
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- Ratkaisu tuli nopeasti – Kasperi Kapasen NHL-seura selvisi!
- Ilveksellä edessä uudet ajat – seurapomo lähtee
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura
- Dallas sanoi ei – suomalaisen NHL-ura sai kovan iskun!