Näin Seattle Kraken -luotsi kommentoi nippuaan – Joonas Donskoi sai kovan oloiset kehut
Kuva: Getty Images
NHL:n uusin tulokas Seattle Kraken lähtee kohti uutta aikakautta päävalmentajanaan Dave Hakstol. 52-vuotias kanadalainen hyppää pestiin Toronto Maple Leafsin apuvalmentajan paikalta, ja pelaajiston mielenkiintoisin nimi suomalaislasien läpi tarkasteltuna on Colorado Avalanchesta siirtynyt Joonas Donskoi.
– Haluamme saada kokoon joukkueen, jossa pelaajat ovat kilpailuhenkisiä ja puskevat joukkuetovereitaan eteenpäin. Haluamme pukukoppiimme ryhmän epäitsekkäitä pelaajia, jotka tietävät, miten pelataan kovaa yhdessä ja voitetaan yhdessä, luotsi luonnehti nippuansa esimerkiksi NHL:n suomenkielisten nettisivujen mukaan.
Donskoita hän kuvaili erinomaiseksi kahden suunnan vastuulliseksi pelaajaksi, niin kiekon kanssa kuin ilman. Raahen timantti iski viime kaudella Coloradossa 51 runkosarjapelissä tehot 17+14=31 (+14), lisäksi kymmenen pudotuspeliottelun saldo oli 3+2=5 (-1).
– Meillä on erittäin hyvä erilaisten ominaisuuksien sekoitus jokaisella pelipaikalla – paljon luonnetta ja taistelutahtoa. Tästä on hyvä lähteä liikkeelle.
– Mennään päivä kerrallaan ja käytetään kaikki mahdollinen aika hyväksi. Aloitan keskustelemalla jokaisen kanssa tulevina päivinä. Ehdin jo vaihtaa muutaman sanan melkein jokaisen pelaajan kanssa.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: Liiga-tähti sivussa MM-kokoonpanosta – tässä syy
- MM-kisojen ensimmäinen putoajamaa selvillä
- Näkökulma: MM-kisat ovat isoissa ongelmissa – tällä muutoksella kaikki olisi korjattu
- Leijonien aloittava maalivahti selvisi – tällä kokoonpanolla Itävallan kimppuun!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa – löysi heti uuden työn
- Tämä asia MM-kisoissa yllätti Jussi Tapolan: ”Ei ole vähään aikaan ollut”
- Tässä Leijonien duunariketjun salaisuus – Waltteri Merelä hehkuttaa: ”Äärimmäisen hyvä”
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Ovi käy: KooKoo menettää tähtipelaajansa – huhut vievät kilpailijan leiriin!
- Näkökulma: Ruotsi on jo vuosia kaivanut verta nenästään – nyt se saa, mitä tilaa
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Tre Kronorille shokkitappio! Jymypaukku muhii MM-kisoissa
- MTV: Yksi Leijonien pelaaja on lyönyt Karri Kiven ällikällä – ”Ylittänyt odotukset”
- Ruotsalaiset raivona – Jukka Jalonen joutui vastaamaan: ”En nähnyt”
- Latvia jysäytti sensaation!
- Jokerit-tähti näki kaiken – Ruotsin MM-joukkueessa raju välikohtaus!