Mitä NHL-maailmassa ajatellaan olympiakiekosta? Miro Heiskaselta vahva kannanotto

HÄMEENLINNA. Urheilumaailmassa on käsillä poikkeukselliset kuukaudet, kun pirullinen koronaviruspandemia on sotkenut arjen täysin. Vuodella siirtyneet Tokion kesäolympiakisat ovat pahasti kesken, ja samalla katseet kääntyvät vain puolen vuoden päässä odottaviin Pekingin talviolympiakisoihin.
Etelä-Korean Pyeongchangin vuoden 2018 kiekkoturnaus vedettiin läpi ilman NHL-pelaajia, ja näiden osallistuminen on ollut kaikkea muuta kuin varmaa myös helmikuun Kiinan turnaukseen.
NHL:n komissaari Gary Bettman on pitänyt NHL-pelaajien osallistumista kekkereihin epätodennäköisenä pitkään, mutta sittemmin ääni kellossa on muuttunut. Taalaliigaan on tulossa olympiakisatauko ensi helmikuulle.
– Totta kai olympialaiset merkitsevät paljon. Se on yksi unelmista, missä on halunnut olla ja mitä on halunnut kokea. Se on isoin tapahtuma, missä maajoukkueen kanssa voi olla. Maajoukkueen edustaminenkin merkitsee paljon, Dallas Starsin kanssa äskettäin peräti kahdeksan vuoden pituisen sopimuksen kirjoittanut Miro Heiskanen alleviivaa Hämeenlinnassa suomalaisten NHL-pelaajien mediapäivässä.
Stanley Cupin finaaleihin syksyllä yltäneen pakin ei tarvitse lotota mielipidetään talviolympiaisten suhteen.
– Toivotaan, että pääsisi edustamaan Suomea.
Pyeongchangissa Suomen turnaus meni totaalisen vihkoon sen lähdettyä laulukuoroon jo puolivälierissä. Sitä ennen Leijonat oli peräti kolmet kisat käsittäneessä mitaliputkessa. Torinosta tuli vuonna 2006 hopeaa ja Vancouverista sekä Sotshista pronssia vuosina 2010 ja 2014.
– Varmasti joukkuepelaaminen voisi olla meidänkin vahvuus. Se on ollut Suomen juttu, ja sitä pyritään jatkamaan. Yleensä kaikki puhaltavat yhteen hiileen, sanoo Heiskanen, jonka sanoissa korostuu alati se, ettei kisapaikka ole hänenkään osalta varma.
Kilpailua Leijonissa riittää, mutta mistä viime vuosina noussut taso kumpuaa? Suomesta on tullut maailman absoluuttiselle huipulle kasa tähtiä Mikko Rantasen, Sebastian Ahon, Patrik Laineen, Heiskasen ja kumppanien johdolla.
– Täällä tehdään asioita paljon oikein – hyvästä juniorivalmennuksesta se lähtee, sekä tietysti halusta kehittyä. Nämä ovat ne jutut, miksi täältä on tullut paljoa nuoria pelaajia (huipulle).
Siellä huipulla espoolaislähtöinen alle 18-vuotiaiden maailmanmestari ja MM-hopeamitalisti on itsekin. Taalaliigassa Heiskanen on läiskinyt kaikkiaan 245 pelissä pisteet 36+89=125 (-1). Olympialaiset ovat puheenaihe NHL:ssä.
– No, nyt en ole kuullut hetkeen mitään, mutta on niistä ollut keskustelua paljonkin. Toivotaan tosiaan, että sinne pääsisi. Kaikki varmasti haluavat pelata siellä.
Suomen ei tarvitsisi parhaalla mahdollisella kokoonpanolla kumarrella ketään. Hämeenlinnan kokoontumisesta puuttui kärkinimistä ainoastaan Philadelphia Flyersin Rasmus Ristolainen.
– Totta kai aina lähdetään hakemaan voittoa. On sen koko homman voittaminen mahdollista, pakki päättää.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!