JYPin lupauksista suurimmat otsikot on kerännyt Brad Lambert, mutta hänen osakkeensa ovat lievästi laskussa. JYPissä on kuitenkin myös toinen huippulupaus, ja Joakim Kemellin käyrä osoittaa jyrkästi ylöspäin.

Kemellin ensimmäinen suuri näytönpaikka tällä kaudella oli perinteinen alle 18-vuotiaiden maajoukkueturnaus Hlinka Gretzky Cup. Turnaus meni 17-vuotiaan hyökkääjän osalta nappiin, ainakin mikäli The Athleticiin on uskominen.

— Kemell oli selkeästi paras pelaaja Suomen joukkueessa ja erottui edukseen jatkuvasti ollessaan jäällä, pohjoisamerikkalaisen sivuston artikkelissa kehutaan. Hänellä on kaikki NHL-avut paitsi koko.

Hehkutusta saivat osakseen erityisesti Kemellin luistelu, henkilökohtainen taito, luovuus, syöttötaito ja laukaus. Hän ei kuulemma vaikuttanut puhtaalta taitopelaajalta, vaan 181-senttinen laituri teki artikkelin mukaan myös paljon töitä ja väläytteli jonkin verran fyysistä kovuuttakin.

Lambert on edelleen The Athleticin mukaan paras suomalainen ensi vuoden NHL-draftissa, mutta Kemell kuroo eroa koko ajan pienemmäksi. Kemell voi kuulemma nousta jopa aivan varaustilaisuuden kärkikahinoihin onnistuneella alkukaudella. Lambert ei pääse enää tällä kaudella pelaamaan alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa, koska on syntynyt vuoden 2003 puolella.