Juuse Saros ei kovia odotuksia säikähtänyt – pisti seurajohdolle itsevarmasti vastapalloon

Kun Pekka Rinne lopetti uransa kesällä, on nuorten maailmanmestari Juuse Saroksella todistettavaa valtavan paljon. Hän nousee viimeistään nyt ykkösvahdiksi.
– Saros oli viimeiset kaksi-kolme kautta Pekan mentoroitavana ja lopulta hän otti ykkösvahdin paikan viime kauden toisella puoliskolla, GM David Poile oli sanonut taalaliigan verkkosivujen mukaan.
– Nyt kaikki on kiinni hänestä itsestään sen suhteen, pystyykö hän olemaan selkeä ykkösmaalivahti. Saroksella on paljon todistettavaa,
Saroksen isoin runkosarjakohtainen pelimäärä on 40 pelattua ottelua, mutta nyt määrä tulee kasvamaan ilman takaiskuja. Runkosarjassakin palataan 82 otteluun per joukkue.
Nuorten maailmanmestari ei GM:nsä sanoja säikähtänyt.
– Haluan olla joukkueen johtaja, ja jatkaa siitä, mihin jäin viime kaudella, Saros oli sanonut viikonloppuna niin ikään taalaliigan nettisivuilla.
– Henkilökohtaisesti olen valmis ottamaan seuraavan askeleen – ottamaan johtajan roolia.
Forssalaislähtöinen molari on pelannut NHL:ssä kaikkiaan 172 ottelua siten, että runkosarjassa torjuntaprosentti on 92,0 ja pudotuspeleissä 91,4.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen