Jesse Joensuu huolestui – onko Leijonien identiteetti katoamassa?
Kevään Jääkiekon MM-kisat alkavat toukokuussa Sveitsissä, ja turnauksessa MTV:n studiossa mukana ovat muun muassa asiantuntijat Lasse Kukkonen ja Jesse Joensuu.
Entinen Leijonien kapteeni Kukkonen uskoo, että olympialaiset antoivat joukkueelle tärkeän sysäyksen tulevia kisoja silmällä pitäen.
– Olympialaiset antoivat hyvän suunnan Leijonille. Siellä otettiin askel takaisin sellaiseen menestyvään, tiiviiseen joukkuepeliin, joka on ollut Suomen vahvuus, Kukkonen sanoi MTV:n lehdistötilaisuudessa.
Leijonien mahdollisista johtavista pelaajista turnauksessa Kukkonen nostaa esimerkiksi Mikko Lehtosen, joka on ollut pitkään maajoukkueen avainpuolustajia.
– Toivottavasti hänet nähdään mukana. Hän on voittanut paljon ja ollut tärkeä osa joukkuetta jo pitkään.
Kukkosen mukaan tärkeintä turnauksessa on joukkueen yhteishenki.
– Kun turnaus lähtee käyntiin, tärkeintä on nähdä, mihin suuntaan joukkue kehittyy. Usein se näkyy parhaiten arjessa, harjoituksissa ja pukukopissa silloin, kun kamerat eivät ole paikalla.
Joensuu peräänkuuluttaa Kukkosen mainitsemia asioita. Hänen mukaan Leijonissa halu kehittää yhdessä toimintaa suurella halulla on tärkeintä.
– Tulokset eivät välttämättä ole tärkeintä alussa, mutta jos ollaan yhdessä halukkaita tekemään kimpassa töitä, niin silloin voi tapahtua mitä tahansa.
Joensuu odottaa Leijonilta pelillistä yhtenäisyyttä.
– Olin ennen olympialaisia vähän huolissaan, kun Leijonien maine, jossa ollaan valmiita taistelemaan ja puolustamaan tiiviisti yhdessä, on ollut vähän kadoksissa viime vuosina. Nyt oli hienoa nähdä, että se vanha leijona saatiin olympialaisissa takaisin, ja sitä samaa haluaisin nähdä myös tulevissa kisoissa.
Joensuu nostaa kisojen mielenkiintoiseksi tekijäksi sen, millainen pelaajakaarti turnaukseen lopulta muodostuu.
– Mielenkiintoista, ketä pelaajia tulee, kun MM-kisat ovat heti olympialaisten jälkeen. Joka kerta sinne on silti saatu paljonkin maailmantähtiä.
– Tietysti vähän voidaan pelaajakatoa nähdä, mutta se avaa sitten näyttöpaikkoja tuleville maailmantähdille, Joensuu lisää.
Kisat käynnistyvät Leijonien osalta 15. toukokuuta ottelulla Saksaa vastaan. Suomi pelaa lohkovaiheessa yhteensä seitsemän ottelua.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Antero Mertaranta: Yllätyspesti – ”Show voi alkaa”
- Doug Shedden löysi uuden seuran – saa apuvalmentajakseen suomalaislegendan
- Liiga-seurat jahtasivat pistetykkiä – sai paremman tarjouksen Ruotsista
- TPS:lle vahvistus maalivahtiosastolle!
- HS: Kiekko-Espoolle jälleen jättimäiset taloudelliset tappiot!
- VB: Sport kaappasi vahvistuksen AHL:stä – on pelannut Suomessa ennenkin
- Leevi Teissala: yllätyssiirto!
- Valtava onnistuminen – Sebastian Aho nousi sankariksi Stanley Cup -finaaleissa!
- Jesse Puljujärven mitalin kohtalo puhuttaa Sveitsissä: ”Liian kovaa juhlimista?”
- Patrik Laineen vaikeista ajoista raju paljastus: ”Hän luuli kuolevansa”
- Liiga-seurat jahtasivat pistetykkiä – sai paremman tarjouksen Ruotsista
- VB: Sport kaappasi vahvistuksen AHL:stä – on pelannut Suomessa ennenkin
- TPS:lle vahvistus maalivahtiosastolle!
- Leevi Teissala: yllätyssiirto!
- Tapparalle jysähti iso uutinen – Benjamin Rautiainen: ”Haluan tuoda sen julki”
- HS: Kiekko-Espoolle jälleen jättimäiset taloudelliset tappiot!
- Siirtomarkkinoilla jysähti – Kärpät nappasi maajoukkuehyökkääjän!
- NHL:ään varattu pakki jatkaa uraansa Liigassa: ”Paljon potentiaalia”
- Valtava onnistuminen – Sebastian Aho nousi sankariksi Stanley Cup -finaaleissa!
- Eero Elo: uusi joukkue!