Lukon kapteenisto kokonaan uusiksi – tämän kolmikon johdolla kohti tulevaa kautta
Kuva: Juha Tamminen
Lukko tiedotti verkkosivuillaan ensi kauden kapteenistostaan. Tulevalla kaudella joukkueen kipparin tehtävistä vastaa toisen kautensa seurassa aloittava Anrei Hakulinen.
31-vuotias Hakulinen teki viime kaudella 54 otteluun pisteet 15+18=33. Hän ei ole aiemmin urallaan kuulunut minkään joukkueen kapteenistoon.
– On hieno kunnia saada C rintaan. Haluamme ja aiomme näyttää työmoraalimme ja asenteemme kautta esimerkkiä koko joukkueelle ja samalla näyttää joukkueenjohdolle, että olemme vastuun arvoisia, Hakulinen kommentoi seuran tiedotteessa.
Joukkueen varakapteeneina toimivat paluun seuraan tehnyt Arttu Ilomäki sekä myöskin toisen kautensa Raumalla aloittava Julius Mattila.
– Luotamme, että Hakulinen, Ilomäki ja Mattila pystyvät omalla esimerkillään johtamaan joukkuetta: nimenomaan teoilla, eikä pelkillä puheilla. Sitä me odotamme ja näihin pelaajiin meillä on täysi luotto, joukkueen päävalmentaja Marko Virtanen toteaa.
Näin ollen joukkueen kapteenisto meni kokonaan uusiksi. Viime kaudella siihen kuuluivat Heikki Liedes (C), Robin Press (A) ja Toni Koivisto (A), joista kaksi ensin mainittua siirtyivät muualle pelaamaan, Koiviston lyödessä hokkarit naulaan.
Hakulinen, Ilomäki ja Mattila muodostavat Lukon kapteeniston tällä kaudella – "Hieno kunnia saada C rintaan"
Uutiseen
raumanlukko.fi/uutiset/hakuli…
#JokaPäivä #Lukko #Liiga
Uutiseen
#JokaPäivä #Lukko #Liiga
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Nuorista Leijonista tuttu maalivahti: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- SaiPa iski tiskiin kolme sopimusta!
- Pelicans: ulkomaalaisvahvistus lähtee!
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
