Upeaa kunniaa – Kärpät-legendan paita nousee kattoon tällä kaudella!
Kuva: Juha Tamminen
Kärpät tiedotti verkkosivuillaan lauantaina, että pitkän pelaajauran tehnyt entinen puolustaja Ilkka Mikkola saa pelipaitansa Oulun Energia Areenan kattoon. 42-vuotiaan Mikkolan pelinumero #6 jäädytetään lauantaina 9.10. ennen Kärpät-TPS-ottelun alkamista.
Mikkola pelasi urallaan 968 Liigan runkosarjaottelua (314 tehopistettä) ja päälle 190 pudotuspelimatsia (55 pistettä). Hän pelasi Kärpissä kaikkiaan 11 kautta Liigaa ja kuului niistä yhdeksän kauden aikana joukkueen kapteenistoon. Hän kävi läpi myös seuran juniorijoukkueet. Lisäksi mies edusti Liigassa myös Lukkoa, Jokereita ja TPS:ää.
Liiga-debyytin Mikkola teki jo kaudella 1998-99 ja hokkarit hän löi naulaan kauden 2016-17 päätteeksi. Urallaan Mikkola voitti peräti kahdeksan Suomen mestaruutta. Vastaavaan saavutukseen ei ole kukaan muu yltänyt Liigassa.
– Kokonaisuus kai tuossa päätöksessä on ratkaissut, eli mitä olen omalta osaltani seuralle antanut ja mitä siellä saavuttanut. Markku Kiimalainen, Reijo Ruotsalainen ja Jari Viuhkola – tuntuu kieltämättä hienolta saada oma pelipaita ja -numero noin kovaan seuraan, neljäntenä Kärppien jäädytettyjen pelinumeroiden riviin pääsevä Mikkola kommentoi Kärppien verkkosivuilla.
Upean pelaajauran tehneen Ilkka Mikkolan pelipaita nostetaan Oulun Energia Areenan kattoon!
Mikkolan pelinumero #6 jäädytetään lauantaina 9.10. ennen Kärpät - TPS -ottelun alkua.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Kulisseissa tapahtuu – NHL teki tiukan Venäjä-ratkaisun
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
