Sportin kesän hankinta siirtyy Mestikseen – ei ehtinyt debytoimaan Liigassa: ”Hän ei ole vielä valmis”
Kuva: Juha Tamminen
Vaasan Sportiin koeajan kattavalla sopimuksella täksi kaudeksi saapunut kanadalaispuolustaja Nicholas Canade ei jatka enää joukkueessa. Sport tiedotti asiasta verkkosivuillaan maanantaina.
– Hänellä oli tryout sopimus ja yhteisten keskustelujen myötä tulimme siihen tulokseen, että hän ei ole vielä valmis pelaaja Liigaan. Hänellä on oppimisprosessi vielä kesken ja tällä hetkellä on parempi, että hän jatkaa oppimista alemmalla tasolla. Hän on potentiaalinen pelaaja ja varmasti tulevaisuudessa tulee valloittamaan kovempiakin Liigoja. Kiitämme Nickiä yhteisestä ajastamme ja toivotamme onnea tulevaisuuteen, Sportin urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä sanoi tiedotteessa.
Tiistaina Mestis-seura RoKi puolestaan tiedotti tehneensä puolustajan kanssa loppukauden mittaisen sopimuksen.
– Nickillä on poikkeukselliset lahjat luistelussa, ja hän on erittäin hyvä kiekollisessa pelissä. Kokonaisvaltaisessa pelaamisessa on vielä kehitettävää. Nick koki että RoKi on hänelle paras paikka kehittyä pelaajana. Hienoa saada Nick meidän remmiin, RoKin päävalmentaja Maso Lehtonen kommentoi seuran verkkosivuilla.
Tällä kaudella 21-vuotias Canade ehti pelaamaan Sportin U20-joukkueessa viisi ottelua, joissa syntyi yksi maali. Hän pelasi Mestiksessä jo viime kaudellakin, jolloin hän edusti KOOVEEta neljän ottelun verran.
Ennen Suomeen tuloaan Canade pelasi kolme kautta OHL:ssä, jossa syntyi kovia tehoja. Esimerkiksi viimeisin kausi tuotti 40 pinnaa 51 otteluun.
Tervetuloa Nick! 

Kuva: Samppa Toivonen, Apollo Photo
rokihockey.fi/seura/ajankoht…
#LätkässäLappiin #RoKiHockey #Mestis #SuomenViihdyttävintäLätkää #Rovaniemi @SportaPost
Kuva: Samppa Toivonen, Apollo Photo
rokihockey.fi/seura/ajankoht…
#LätkässäLappiin #RoKiHockey #Mestis #SuomenViihdyttävintäLätkää #Rovaniemi @SportaPost
LUE MYÖS:
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”