”Jotain spesiaalia” – JYP esitti jälleen komean kirin, voittomaalin tekijä naureskeli epäuskoisena haastattelussa
JYP on löytänyt kovan vireen Liigassa. Se liitää parhaillaan viiden ottelun voittoputkessa, minkä myötä se on myös kivunnut sarjataulukossa jo viidenneksi.
Keskiviikkona JYP vieraili Mikkelissä Jukurien vieraana. Se onnistui hakemaan lopulta ottelusta pisteet 3-2-voitolla. Jukurit johti ottelua kahden erän jälkeen 2-0, mutta kolmannessa erässä nuori hurrikaanipoppoo heräsi jälleen taistelemaan. Se nousi lopulta päätöserän aikana tasoihin ja ohi Adam Brodeckin, Samuel Valkeejärven sekä Patrik Siikasen osumilla.
Kyseistä kamppailua edeltäneessä KalPa-ottelussa JYP teki samantyylisen tempun, mutta vähintäänkin tuplasti komeammalla tavalla. Se nousi kotiluolassaan viimeisellä minuutilla kolmen maalin takaa tasoihin ja käänsi ottelun nimiinsä lopulta jatkoajalla loppulukemin 5-4.
Eilisen ottelun voittomaalin tekijä Siikanen naureskeli itsekin ottelun jälkeisessä haastattelussa joukkueen viimeaikaisille tempuille.
– Emmä tiiä, on tossa joukkueessa jotain spesiaalia. Ensimmäinen erä oltiin ihan purjeessa, toiseen saatiin vähän parannettua. Jostain me kaivettiin tohon kolmanteen erään vielä tarvittavat maalit ja sitä kautta kolme pistettä.
Siikanen hehkutti myös haastattelussa sitä, miten joukkue on saanut itseluottamusta viime aikojen hyvien esitysten kautta.
– Joukkueessa on ihan mieletön meininki. KalPa-peli totta kai kasvatti meitä tosi paljon henkisesti. On tuossa joukkueessa jotain spesiaalia, kun pystytään kolmannessa erässä tulemaan useammankin maalin takaa ja klaarata vielä peli, Siikanen jatkoi tyytyväisenä.
– Se suakin vähän naurattaa, että ei meinaa uskoa, mitä tapahtuu illasta toiseen, sanoi ottelun selostanut ja haastattelun vetänyt Olli Eronen, johon Siikanen myöskin nyökkäili ja jatkoi naureskeluaan.
JYPin ottelut jatkuvat perjantaina, jolloin sen vieraaksi saapuu SaiPa. Ottelu alkaa kello 18:30.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!