Miro Aaltonen liitää Karjala-turnauksen pistepörssin piikissä – ovatko olympialaiset ja MM-kisat jo mielessä?

HELSINKI. Leijonien kolmosketjussa Tshekkiä vastaan lauantaina hyökännyt Miro Aaltonen on ollut EHT-kiertueen Karjala-turnauksen ykkösnimi tehojen valossa. Pistelingon saldo kahdessa pelissä on 1+3. Ne pelit ovat päättyneet kummatkin Suomen voittoon.
– Oli hieno fiilis pelata, näin paljon yleisöäkin. Tshekki oli hyvä, me ei oltu ihan parhaimmillamme, Niclas (Westerholm) piti meidät pystyssä siinä ensimmäisessä erässä. Oltiin tehokkaita siinä, se varmasti oli avain, hyökkääjä sanoo 4-2-voittoon päättyneen Tshekki-pelin tauottua.
Suomi latoi siis heikosta erästä huolimatta kolme maalia ennen ensimmäistä taukoa. Sehän on hyvän joukkueen merkki?
– On on. Joka kentässä on huippujätkiä ja sitten tulee onnistumisia.
Niistä Aaltosen viikonlopun onnistumisista, onko pelaaja katsonut pörssejä?
– En ole tänään katsonut, mutta hyvä, että onnistumisia on tullut. Yritän jatkaa samalla tavalla, hyökkääjä veistelee.
Neljään pinnaan turnauksessa on yltänyt myös pakki Sami Vatanen (0+4). Aaltonen puolestaan on ollut tehokas myös KHL:ssä, jossa Vitjaz Podolskissa on syntynyt 27 pelissä peräti 27 pinnaa – 6+21.
– Itseluottamus on ollut koko kauden hyvällä tasolla, ja mulla on huiput ketjukaverit siellä ja täällä. Moni asia on natsannut hyvin, alla on hyvä kesäkin. Simppeleitä hommia, jääkiekon pelaaminen on siistiä. Sehän on se pääsyy.
Signaalit ovat kohti arvokisatalvea siis hyvät. Kaikkien aikojen kausi pitää sisällään Pekingin talviolympialaiset ja MM-kotikisat.
– Ei mulla (ne) mielessä ole sillä tavalla ole, tietysti tavoitteita on. Mutta fokus on tässä päivässä ja huomisessa. Sen pidemmälle en hirveästi ole miettinyt.
Joensuulainen palasi KHL:n Podolskiin täksi kaudeksi pelattuaan SKA Pietarissa kahden eri runkosarjakauden ja yksien pudotuspelien ajan.
– Arki se on meillä siellä Podolskissakin normaali. Aamulla mennään hallille ja tehdään, mitä tehdään. Suomalaiset ja (Daniel) Audette asuvat vierekkäin. Joskus tehdään ruokaa ja pelataan pleikkaria. Just oli lockdown, ravintolat olivat kiinni ja pelasimme tyhjille katsomoille.
Karjala-turnauksen voitto ratkeaa perinteiseen isänpäivän otteluun Suomi-Ruotsi. Maat lähtevät “finaaliin” tasapisteistä, kuudesta pinnasta.
– Ruotsi kotona täällä ja turnausvoitosta pelaaminen – tulee olemaan hieno ilta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kova vahvistus! NHL-tähtihyökkääjä lähtee MM-kisoihin
- Näin Leijonat-sankari ja Antti Pennanen selittävät vaikeaa Itävalta-matsia: ”Toki myös väsymys”
- Näin Leijonat-leiristä kommentoitiin MM-kisojen kohuvihellyksiä: ”Toivottavasti tämä ei mene tämmöiseksi”
- Näin Antti Pennanen kommentoi Viaplaylla ensimmäistä MM-otteluaan Leijonien päävalmentajana
- Avauserän osumat riittivät – Leijonat kesti Itävallan hurjan rynnistyksen
- Leijonien ottelun jäähyt puhuttavat – Jarmo Kekäläiseltä selkeä näkemys Viaplaylla
- Olli Jokinen täräytti saman tien kriittisen näkemyksensä Leijonien ylivoimaviisikoista MTV:llä
- Näin paljon olut maksaa jääkiekon MM-kisoissa – poppareitakaan ei irtoa ihan pikkurahalla
- Muistatko? Leijonat koki dramaattisen tappion tämän kevään avausvastustajalle
- MM-kisat starttaavat tänään! Tässä ovat turnauksen suurimmat mestarisuosikit
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- MM-kisoihin valittu Ilves-tähti vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- TPS kaappasi hyökkääjän Kärpistä!
- MTV: Tässä Leijonien ketjut MM-kisoissa!
- Urheilucast: Antti Tyrväinen loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL-mestari tiedotti kahden suomalaisen lähdöstä – toista viedään Liigaan
- Liigan tehomies vaihtaa seuraa – myöntää suoraan: ”Suomi on nähty”
- MM-hopealeijona lähtee Lukosta – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Käykö Ruotsille nolo MM-fiasko? Leijonatkin huolissaan
- Tässä Leijonien uusi kapteeni!