Kari Jalonen otti kantaa kuumaan aiheeseen – tätä mieltä Nuorten Leijonien luotsiksi nouseva mestari on Liigan nykytasosta

HELSINKI. Nuorten Leijonien päävalmentajana ensi vappuna aloittava Kari Jalonen oli median haastateltavana lauantaina Suomen ja Tshekin välisen EHT-pelin ensimmäisellä erätauolla Helsingissä.
Ainakin vuoden 2023 ja 2024 kisoissa Suomea luotsaava 61-vuotias pitkän linjan luotsi otti kantaa viime aikoina kovasti puhuttaneeseen aiheeseen, kotimaisen Liigan tasoon. Jaloselta löytyy taatusti vertailukuvia, kun mestarivalmentaja on luotsannut Venäjän KHL:ssä ja Sveitsin NLA:ssa kausina 2011-2020.
– Liigaa katsotaan hirveän kriittisesti. Mun mielestä Liigassa pelataan tällä hetkellä hyvää lätkää. Olen seurannut SHL:ää ja KHL:ää – okei, KHL on vähän oma juttunsa, mutta kyllä Suomen Liigassa pelataan tällä hetkellä hyvää, aktiivista kiekkoa kauttaaltaan.
– Erittäin hyviä pelejä siellä on ollut, pikkuisen liian kriittisesti sitä kyllä katsotaan mun mielestä.
Kahden alle 20-vuotiaiden maajoukkueen matkassa on tällä hetkellä kasa sellaisia lupauksia, jotka ovat tehneet mainiota työtä Liigassa. Nimiä voi nostaa esille esimerkiksi Joel Blomqvistin, Ruben Rafkinin, Eemil Viron, Topi Niemelän, Brad Lambertin, Aatu Rätyn, Ville Koivusen, Joni Jurmon ja Rami Määtän keikkuessa kirkkaimpiin tähtiin kuuluvina pelaajina.
Suomessa on saatu juhlia viime vuosina kultamitaleita niin miehissä, alle 20-vuotiaissa kuin alle 18-vuotiassa. Valmentajien arki on muuttunut, kun menestys on konkretisoitunut mestaruuksiksi.
– Kyllä Suomessa varmasti koko ajan. Yhteisöllisyyden rakentaminen ja pelaajien osallistaminen valmennushommiin on yksi iso muutos.
– Sama se on tuolla ulkomaillakin. Siellä pelaajia sitoutetaan samalla lailla paremmin ja paremmin. Näkisin, että mun pestissä pelaajat ovat mukana prosessissa ja sillä tavalla heitä sitoutetaan.
– He ovat erittäin motivoituneita. Tuon ikäisillä pojilla maailma on täysin edessäpäin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!