Uskomaton tilasto! Nykyään SaiPaa edustava hyökkääjä ei ole saanut yhtään jäähyä Liiga-urallaan
Kuva: Juha Tamminen
Täksi kaudeksi SaiPaan siirtynyt 25-vuotias hyökkääjä Tino Metsävainio on pelannut Liiga-urallaan jopa uskomattoman puhdasta peliä.
Metsävainio on saanut Liiga-otteluita vyölleen viidellä eri kaudella yhteensä 117 kappaletta. Hämmästyttävää on se, että miehelle ei ole tuomittu näissä otteluissa ainuttakaan jäähyminuuttia.
Olisi helppo kuvitella, että esimerkiksi jokin kampitusjäähy voisi tulla sadan ottelun aikana vaikka vahingossakin, mutta toistaiseksi Metsävainio ei ole kuluttanut jäähypenkkiä Liigassa lainkaan.
Ennen tätä kautta Metsävainio edusti Kärppiä. Liiga-urallaan hän on tehnyt pisteet 10+17=27. Tällä kaudella hän on rikkonut jo oman yhden kauden piste-ennätyksensä, sillä 25 otteluun ovat syntyneet tehot 1+9=10.
LUE MYÖS:
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse