Leijonapeli puhuttaa – tunnettu kiekkopersoona otti kantaa Venäjän kohumaaliin: ”Olin yllättynyt”
Kuva: Getty Images
Suomen 3-2-jatkoaikavoittoon päättynyt Venäjän kiertueen EHT-peli piti sisällään melkoista draamaa viimeiseen sekuntiin asti.
Leijonat oli pitkään kiinni voitossa, mutta muutama minuutti ennen loppua isäntämaa nousi tasoihin maalilla, joka aiheutti valtavan ison kohun.
Vjatsheslav Voinov ampui kiekon viivasta häkkiin tilanteessa, jossa suomalaisvahti Harri Säteriä häirittiin merkittävästi. Osuma ilmeisesti hylättiin videotarkastuksen jälkeen – ”ilmeisesti” siksi, että tv-kameroiden välityksellä päätöstä hylystä ei välittynyt kotikatsomoihin.
Sitten maali haastettiin venäläisleiristä, ja sen jälkeen osuma yllättäen hyväksyttiinkin. Suomen päävalmentaja Jukka Jalosesta näkyi kauas se, ettei kohtalo ollut mieleen alkuunkaan.
Osuman hyväksymiseen otti kantaa myös Kansainvälisessä Jääkiekkoliitto IIHF:ssä työskennyt Rene Fasel. Hän kommentoi tapausta venäläiselle uutistoimisto TASSille.
– Olin yllättynyt erotuomarien maalin hyväksymispäätöksestä. He ovat ainoat ihmiset, jotka tietävät kyseisen päätöksen taustat, sveitsiläinen hymähti.
Ottelu päättyi suomalaisittain onnellisesti – ja oudosti. Sakari Manninen iski jatkoajalla 3-2-maalin kummallisen tapahtumasarjan päätteeksi. Venäjä pelasi jostain syystä ilman maalivahtia, kunnes Manninen pääsi läpi.
Hän ei saanut kiekkoa maaliin venäläispelaajan häirittyä, mutta sääntöjen mukaan osuma pitää tässä tilanteessa hyväksyä.
Aiemmin Leijonien jalkoihin jäivät Tshekissä torstaina isäntäjoukkue maalein 3-2 ja lauantaina Venäjällä Kanada maalein 4-1.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisaennätys uusiksi! Sveitsin supertähti teki hurjan tempun
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Latvia jysäytti sensaation!
- ”MM-turnaus on katastrofi” – Ruotsin ja Suomen asiantuntijoilta lyttäys kisoille
- Brittivahdilla hurjan hikinen ilta Leijonia vastaan – pukukopissa jouduttiin erikoistoimenpiteisiin
- Ruotsalaiset raivona – Jukka Jalonen joutui vastaamaan: ”En nähnyt”
- Konsta Helenius täpinöissään uusista ketjukavereistaan
- Antti Pennanen tiputti huojentavan uutisen!
- Nyt alkoi olut virtaamaan – Leijonien yllättävä maalitykki avasi hanat!
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- LIVESEURANTA: Suomi – Latvia – Leijonille murskavoitto, Norjalta kova temppu Kanadaa vastaan
- Ei ole totta! Taas yhden Leijonat-pelaajan kisat ohi: ”Päävamma”
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Uusi pelaaja Leijoniin! Tässä on Eemil Erholtzin korvaaja
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- MTV: Leijonien maalibiisi on vaihtumassa
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- Liiga-kaukaloihin uusi pelote: MM-leirille valittu voimahyökkääjä siirtyy Suomeen
- Ilveksen huippuhankinta uhattuna – NHL-seura teki yllättävän liikkeen
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa Latvian – tv-lähetykset ja selostaja