Liiga-seurat ja -pelaajat joutumassa jälleen koville – Pelaajayhdistys jyrähti tilanteesta: ”On epäoikeudenmukaista…”
Kuva: Avangard Omsk
Suomen Jääkiekkoilijat ry (SJRY) kertoo tiedotteessaan seuraavansa huolestuneena nykyistä koronavirustilannetta.
Omikronmuunnnos on levinnyt vauhdilla Suomessa ja tästä syystä jääkiekkomaailmassa monia otteluita on jouduttu siirtämään. Tällä hetkellä näyttää myös siltä, että useat liigaseurat joutuvat pian pelaamaan otteluita tyhjille katsomoille.
SRJY:n mukaan Liigassa ottelutapahtumia pystyttäisiin varmasti järjestämään turvallisesti myös yleisön kanssa, vaikka tilanne onkin vakava. Tyhjät katsomot olisivat liigaseuroille taloudellisesti kova takaisku. Esimerkiksi Liiga-SaiPan toimitusjohtaja Jussi Markkasen mukaan yleisöttömät tapahtumat voisivat ajaa seuran palkanmaksuongelmiin.
– On epäoikeudenmukaista, että urheilua ollaan aina ensimmäisten joukossa rajoittamassa. Tällä hetkellä alalla toimiminen on jo valmiiksi erittäin vaikeaa.
– SJRY vetoaa päättäjiin ja viranomaisiin, että urheilijoiden pitkään jatkuneita ponnisteluita pandemian aikana arvostettaisiin. Pelaajat ja seuratoimijat tekevät jatkossakin parhaansa terveysturvallisuuden eteen. Elämän ja pelien on jatkuttava, SJRY:n puheenjohtaja Teemu Ramstedt sanoo SRJY:n tiedotteessa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Huippukautta pelaava ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan
- Mestis-seura pelaajakaupoilla – mestarivahti tekee paluun
- Antti Pennanen: Tämä ominaisuus erottaa NHL-tähdet muista pelaajista – ”Se on ihan keskeistä”
- Kanadan olympiajoukkueeseen muutos: NHL-supertähti sivuun – korvaaja selvillä
- MM-kultaleijona: NHL-sopimus revitään!
- Patrik Laine kaupataan? Montreal valmis radikaaliin peliliikkeeseen NHL:ssä
- Tero Lehterä kuittaili iltapäivälehtien vihjailulle noroviruksen alkuperästä: ”Oma arvioni oli vielä ufompi”
- Päätös tehty Naisleijonien ottelusta Kanadaa vastaan!
- Vain nämä Naisleijonat ovat pelikelpoisia – joukkueen GM kertoi uutta tietoa säännöistä!
- Lähde: TPS-hyökkääjä vaihtaa maisemaa kesken kauden – tässä uusi osoite!
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- Aleksander Barkovista huippu-uutinen!
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- SK: Joni Ortio vaihtaa Liiga-seuraa!
- Liveseuranta: Naisleijonien olympia-avaus Kanadaa vastaan peruttu!
- Tanskan mestari Markus Oden palaa Suomeen – tässä uusi seura
- Toimittaja: Jokerien pistetykki lähtee yllättäen seurasta
- MM-kultaleijonalle lähtöpassit NHL-seurasta