Erik Haula iskettiin supertähtien ketjuun – nyt käynnissä pisteputki, jonka aikana kauden tehot tuplaantuneet
Kuva: Getty Images
Suomalaishyökkääjä Erik Haula pelaa ensimmäistä kauttaan Boston Bruinsin joukkueessa. Alku Bruins-uralle on ollut kaikkiaan hankala, mutta viimeaikaiset esitykset ovat olleet lupauksia paremmasta.
30-vuotiaan Haulan napakka rannelaukaus löysi tiensä maalin yläkulmaan Suomen aikaa tiistain vastaisena yönä, kun Bruins murjoi Washington Capitalsin lukemin 7-3.
Vuoden vaihduttua Haula iskettiin kokonaan uuteen ketjuun. Nyt hänellä on takanaan kuusi ottelua Bruinsin kakkosketjussa yhdessä David Pastrnakin ja Taylon Hallin kanssa. Ensimmäisessä ottelussaan hän jäi tehopisteittä, mutta sen jälkeen hän onkin värkännyt viiden ottelun pisteputken, jonka aikana ovat syntyneet pisteet 2+3.
Koko kauden aikana Haula on tehtaillut 31 otteluun pisteet 3+7=10. Näin ollen Haula on onnistunut nykyisen pisteputkensa aikana jo tuplaamaan koko syyskauden pistemääränsä.
Haulan laidoilla pelanneet supertähdet ovat myöskin olleet hurjassa iskussa viime otteluissa. Edellisessä kuudessa matsissa Hall on iskenyt pisteet 2+6, kun taas Pastrnak on paukuttanut tehot 5+1.
Erik Haula takes Hall's pass and puts a terrific shot home to push Boston up 4! Six straight for the B's!
#NHLBruins
#NHLBruins
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: SHL-hyökkääjä lähellä siirtoa Liigaan
- Missä ura jatkuu? Liigassa kovia maalimääriä takonut kanadalaispyssy vapaille markkinoille
- Liigan pudotuspeleissä jättiyllätys!
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto
- Leijonille huonoja uutisia – Floridan suomalaistähti loukkaantui
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun