Kärpät elää hankalaa aikaa – päävalmentaja ei tullut lehdistötilaisuuteen, maalivahti jätti pelin kesken raivoten
Kuva: Taneli Niinimäki
Todella hyvin Liiga-kautensa aloittanut Oulun Kärpät on suistunut raiteiltaan viimeisten viikkojen aikana pahasti. Marraskuussa sen murskattua JYPin peräti 10-1 joukkue on sen jälkeen pelannut 18 ottelua, joista saaliina on ainoastaan kuusi voittoa ja 20 pistettä.
Edellisen kerran Kärpät hävisi maanantai-illan ottelussa Ilvekselle lukemin 4-0 Tampereella. Ottelussa ei nähty maaleja lähes 48 minuuttiin, kunnes Ilves onnistui ensimmäisen kerran, minkä myötä lukemat vielä hieman repesivät.
Kärppien venäläisvahti Stanislav Galimov piti lukemat joukkueensa kannalta siedettävinä pitkään hyvän ottelunsa myötä. Hän torjui ottelussa kaikkiaan 27 kertaa, kun vastaavasti taas Ilveksen Vadim Zherenko joutui torjumaan vain 12 kiekkoa.
Ajassa 52.04 syntyneen kolmannen Ilves-maalin jälkeen Galimovin hermot pettivät totaalisesti. Hän potki ja paiski varusteitaan ja paineli oma-aloitteisesti vaihtoon jättäen ottelun kesken omalta osaltaan siihen paikkaan. Joel Blomqvist luisteli maalinsuulle loppuajaksi. Näet tilanteesta videon täältä.
Kärppien päävalmentaja Lauri Mikkola ei tullut paikalle myöskään ottelun jälkeiseen lehdistötilaisuuteen. Siellä kuultiin ainoastaan Ilves-luotsi Jouko Myrrän kommentteja.
Oululaisryhmän joukkueenjohtaja ja maalivahtivalmentaja Ari Hilli vahvisti MTV:lle, että joukkue piti kriisipalaveria pukukopissa.
– Kyllä näin kävi. Sen verran tunnetta oli pelin jälkeen. Pahoittelen, että meiltä ei sinne tullut ketään, Hilli kommentoi.
Kärpät on kerännyt tällä kaudella 40 ottelusta 64 pistettä. Se on sarjataulukossa neljäntenä, mutta takana kärkkyvät joukkueet ovat pelanneet 3-6 ottelua vähemmän.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sebastian Ahon huippuvire jatkuu NHL:ssä – ratkaisi ottelun komealla osumallaan
- AL: Tappara valittaa Rikard Grönborgin toimintakiellosta: ”Perustuu kuulopuheisiin”
- Jukurit: seuraava pelaaja ulos seurasta!
- IL: HIFK nappasi hyökkääjän Kiekko-Espoosta!
- Rikard Grönborg toimintakieltoon!
- Jukurien tähtipuolustaja vaihtaa maisemaa – siirtyy huippuseuraan!
- IS: HIFK valmisteli jymysiirtoa Liigan sisällä – Jukurit löi kunnolla rahoiksi
- Alberts Smits: uusi seura!
- Lähde: Tässä Markus Nutivaaran uusi joukkue!
- IS: Nyt puhuu Tarmo Reunanen
- Urheilucast: Liigassa muhii shokkikauppa – Aku Räty loikkaa kilpailijan leiriin?
- IL: TPS:n Toni Söderholm jyrähti Tarmo Reunasen kohutilanteeseen liittyen – ”Sairasta”
- Urheilucast: Tappara valmistelee hirmuhankintaa hyökkäykseen!
- AL: Ilves teki kaappauksen Sveitsin suurseurasta – suomalaisnimi haaviin!
- NHL-sivusto: Yhden Leijonat-pelaajan treidiarvo romahti Milanon olympialaisissa
- Lähde: Tässä Markus Nutivaaran uusi joukkue!
- Urheilucast: Lukko rysäytti tiskiin ison pelaajasopimuksen
- IS: Nyt puhuu Tarmo Reunanen
- IS: HIFK valmisteli jymysiirtoa Liigan sisällä – Jukurit löi kunnolla rahoiksi
- TS: Kapteeni Tarmo Reunanen lähtee TPS:stä – uusi joukkue selvillä!