Näkökulma: Naisleijonien päävalmentaja paljasti kommenteillaan olevansa liian kovassa paikassa
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue kärsi Pekingin talviolympialaisissa kolmannen tappionsa yhtä monessa ottelussa, kun altavastaaja Sveitsi kuritti Naisleijonia lukemin 3–2.
Päävalmentajaksi Pasi Mustosen tilalle kesken turnauksen nimitetty Juuso Toivola kehui Discoveryn ottelun jälkeisessä haastattelussa Naisleijonien esitystä tappiosta huolimatta.
Ennen kommenttien analysointia on hyvä tarkastella ottelun lähtökohtia. Naisleijonien edellinen tappio Sveitsille tuli MM-kisojen pronssiottelussa 2012, kymmenen vuotta sitten.
Suomen voitosta varsinaisella peliajalla olisi ennen ottelua saanut vedonlyöntiyhtiöstä riippuen karvan yli 1,10 kertoimen. Suomi oli siis jättisuosikki.
Toivola oli oikeassa siinä, että Suomella oli määrällisesti Sveitsiä enemmän maalipaikkoja. Sen pitäisi kuitenkin olla automaatio. Niin paljon vahvempi vastustajaa Suomi lähtökohtaisesti on.
Suomi oli ottelussa kaikkea muuta kuin yhtenäinen. Kohtuullinen alku suli jo avauserässä alkaneeseen jäähyilyyn.
Naisleijonien puolustuksen kulmakiviin kuuluva Ronja Savolainen otti typerän rangaistuksen Suomen jo pelatessa alivoimaa. Kahden pelaajan alivoimalla Suomi tuplasi käsittämättömällä tavalla laidan vieressä kiekollista, mikä avasi järkyttävän Sveitsille jääkiekossa täysin käsittämättömän neljällä yhtä vastaan ylivoimatilanteen.
Jos video maalista ei näy, katso se tästä.
Lara Christen iskee Sveitsin ylivoimalla 1-0 johtoon.
#Naisleijonat #peking2022 #olympiakisat #olympialaiset
#Naisleijonat #peking2022 #olympiakisat #olympialaiset
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- MTV: HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Kiekko-Pojilta kovia hankintoja – Haaviin Liigan ja Mestiksen mestarit
- IL: Liiga-tykki Cameron Wright lähtee – uusi seura selvisi!
- IS: Suomen NHL-hyökkääjä kummastelee – kutsua MM-kisoihin ei kuulu
- SaiPa: iso menetys!
- Ilves: radikaali veto!
- Ilves tiputti melkoisen yllätyksen – nimimies tekee paluun!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä löysi uuden seuran rapakon takaa!
- Entinen NHL-kolossi sai lähteä – Liiga-siirto sinettiä vaille valmis!
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Christopher Gibson: ulos
- Aarne Intosen sopimus purettu – uusi Liiga-seura huhuissa
- IL: Liiga-tykki Cameron Wright lähtee – uusi seura selvisi!
- Liigassa tehoillut tähti lähellä jättidiiliä – ”Yksi Euroopan parhaiten palkatuista”