Sikailuun turnauksen päättäneelle Saksalle karu epäonnistuminen olympiakisoissa – mikä on luotsi Toni Söderholmin kohtalo?
Kuva: Getty Images
Suomalaisluotsi Toni Söderholmin ja Saksan taival Pekingin olympiakisoissa tuli tiensä päähän tiistaina tytyllä tavalla. Hallitseva hopeamitalisti hävisi Slovakialle 0-4 pudotuspelien avauskierroksella ja ottelun lopulla David Wolf sortui kaiken kruunuksi idioottomaiseen temppuun.
Hän huitoi ja löi Libor Hudacekia tähän malliin saaden suihkukomennuksen. Tapaus mahtoi kuvastaa Saksan turnausta osuvasti, sillä maa voitti neljästä pelistä vain yhden – ja sekin irtosi heikosta Kiinasta.
Söderholmin joukkue ei saanut koneitaan käyntiin missään vaiheessa ja se nyt sitten purkautui turhautumisensa.
Heti turnauksen tauottua jopa Söderholmin asemasta maajoukkueen luotsina oli ollut puhetta.
– Tuo on väärä kysymys väärään aikaan, urheilujohtaja Christian Künast maalaili saksalaisen Eishockey Newsin mukaan.
– Tämä ei vain ollut meidän turnaus. Tämän päivän peli olisi ollut merkittävä.
Söderholmin mukaan Saksa ei pelannut joukkueena tarpeeksi, eikä se päässyt vaaditulle huipputasolle.
– On sanottava, että slovakit olivat erittäin vahvoja. He pelasivat varmasti parhaan turnauspelinsä tähän mennessä. Kaikki ovat pettyneitä, mutta emme piiloudu tilanteessa. Aiomme analysoida tätä ja haluamme tulla takaisin vahvempina, suomalalaisvalmentaja painotti.
Epäonnistuminenhan on ihan selvä ja karu, sillä Saksa on maailmanrankingissa peräti viidentenä. Nyt se ei siis päässyt edes kahdeksan joukkoon.
– Tämän päivän tappioista on otettava opiksi. Tämä on suuri pettymys, hyökkääjä Marcel Noebels komppasi.
Joukkue ei kuulemma Marco Nowakin loukkaantumista huomioimatta kohdannut mitään akuutteja ongelmia tai murheita ja olosuhteetkin olivat hyvät.
LUE MYÖS:
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa

- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos