HPK:ssa Suomen mestaruuden voittanut pelaaja kohautti painimatsin jälkeen – puri vastustajaa, konflikti jatkui vielä koppikäytävällä
Kuva: Juha Tamminen
Norjan jääkiekossa kuohahti alkuviikolla, kun maan pääsarjakohtaamisessa Stavanger Oilersin ja Storhamarin nähtiin tappelu Tommy Kristiansenin ja Jan Brejcakin välillä.
Se ei välttämättä ole sen kummoisempi ihme, mutta se sen sijaan on, että slovakialainen puri norjalaispelaajan sormea. HPK:ssa Liigaa kaudella 2018-19 pelannut pakki myönsi sen useille eri tiedotusvälineille matsin jälkeen. Tapauksesta kirjoitti Norjan TV2.
Kristiansen kertoi, että hänen ja Brejcakin välinen konflikti jatkui hallin uumenissa sen jälkeen, kun heidät oli passitettu ulos kaukalosta.
– Kävimme keskusteluita. Näin se menee, kun toinen puree. Niin ei vain tehdä, Kristiansen painotti.
Storhamarin joukkueen jäsen oli sittemmin tullut pelaajien väliin yrittäessään erottaa riitapukarit toisistaan.
Tapauksesta toimitettiin tappelun jälkeen dokumentteja eteenpäin, Storhamarin urheilupäällikkö Mads Hansen kertoi. Norjan jääkiekkoliiton kurinpitolautakunta määräsi Brejcakille sittemmin kahden ottelun pelikiellon.
Slovakialaispakki pelasi Kerhossa kaikkiaan 43 ottelua pistein 0+4=4. Tuo visiitti päättyi sensaatiomaiseen Suomen mestaruuteen.
Tappelun tai ehkä pikemminkin painin näet täältä.
LUE MYÖS:
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!