Taasko se alkaa? Tre kronor -pakki avautui viheltämättä jääneestä tilanteesta: ”Pelkurimaista”
Kuva: Getty Images
Venäjän olympiakomitea eteni finaaliin olympialaisissa kukistamalla Ruotsin välierässä voittomaalikilpailun jälkeen loppulukemin 2-1.
Ottelun jälkeen ruotsalaiset olivat luonnollisesti pettyneitä. Sen lisäksi joukkueen puolustaja Lukas Bengtssonilla vaikutti olevan jälleen sanansa sanottavana ottelun tuomaristosta.
Jatkoajalla Venäjän hyökkääjä Pavel Karnaukhov paineli vauhdilla kohti maalia. Hän ajautui lopulta päin Ruotsin maalivahti Lars Johanssonia niin, että molemmat miehet lensivät pitkälleen ja maalikin irtosi pois paikaltaan. Ruotsalaispuolustaja Theodor Lennström oli tilanteessa myöskin antamassa vauhtia Karnaukhoville, kun tämä ajautui päin Johanssonia. Näet tilanteesta klipin alempaa jutusta tai tästä.
– Hän (Karnaukhov) ei tehnyt mitään väistääkseen vaan ajautui sen sijaan ”Lassen” (Johansson) päälle. Näistä on ennenkin rankaistu, joten mielestäni oli pelkurimaista tuomareilta jättää jäähy viheltämättä, Bengtsson vuodatti Aftonbladetille.
Ottelussa tuomittiin kaikkiaan ainoastaan kaksi kaksiminuuttista kummallekin joukkueelle. Ruotsalaispelaajat avautuivat lehdistölle tuomaristosta myöskin Leijonille kärsityn tappion jälkeen.
Ruotsi päättää turnauksensa pronssiotteluun Slovakiaa vastaan. Se käydään lauantaina kello 15:10.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt

- Pikkuleijonat päätti huipputurnauksen voittoon – finaalissa hurja teurastus
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Näin Jokereiden Liiga-joukkue rakennettiin: ”Halusimme löytää pelaajia, jotka…”