Jäikö Ruotsi epäreiluun valoon pettymykseen päättyneen pronssipelin alla? ”Ei tietenkään ole reilua – mutta edelleen, olisimme voineet silti voittaa”

Ruotsi saattoi joutua Slovakiaa vastaan pelattuun Pekingin olympiaturnauksen pronssiotteluun epäreilussa tilanteessa verrattuna himmeimmät mitalit ottaneeseen maahan.
Kyse on siitä, että Slovakia pelasi oman välieränsä perjantaiaamuna Suomen aikaa jo kello 6.10 alkaen. Tre Kronorin peli oli jopa yhdeksän tuntia myöhemmin. Seuraavana päivänä joukkueen mittelivät pronsseista niin, että Slovakialla oli noin yhdeksän tuntia enemmän aikaa käsitellä semifinaalipettymys.
Sekin on huomioitava, että Slovakia ”selvisi” pelistään varsinaisella peliajalla, myöhemmin urakoinut Tre Kronor onnistui venymään voittomaalikisaan.
Mitä mieltä ruotsalaisjoukkueen päävalmentaja Johan Garpenlöv ajatteli yhdeksän tunnin valmistautumiserosta?
– Se ei tietenkään ole reilua, siinä se. Mutta televisio(aikataulu) ja muut sanelevat sen. Yhdeksän tunnin ero on etu, se on selvä. Mutta edelleen, olisimme voineet silti voittaa, luotsi mietti Expressenin mukaan.
– Urheilua ajatellessa on aina olemassa asioita, joiden haluaisi olevan reiluja. Mutta edelleen, en syytä näitä juttuja.
Pronssiottelussa Ruotsilla ei luotsin mukaan ollut pää ja jalat täysillä mukana. Ylivoimapelikään ei ollut sillä tasolla, millä se oli olympiarupeaman alkupäässä.
– Meillä oli pelipäivän aamuna palaveri siitä, mitä meidän pitäisi tehdä, Garpenlöv lisäsi.
Jo ennen mitalipelejä Ruotsin pudotuspelikaavio vaikeutui huomattavasti Suomi-sulamisella. Leijonat nousi kolmen maalin takaa 4-3-jatkoaikavoittoon.
– Haluamme voittaa, se on selvää. Päätyyn asti menevät parhaat löytävät tavan voittaa, venäläiset tekivät sen välierässä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty