Leijonien upea kapteeni Valtteri Filppula liittyi harvinaiseen joukkoon sunnuntaina – puhui TV5:llä tunteikkaasti

Suomen tuoreen kultajoukkueen kapteeni Valtteri Filppula liittyi Pekingin mestaruuden myötä harvinaiseen sakkiin sunnuntaina. Tuore kultamitalisti on myös Stanley Cup -mestari, vuodelta 2008 Detroit Red Wingsistä. Tällaista komboa ei Suomessa ole voittanut kukaan muu.
– No, aika uskomatonta nyt. Vaikea laittaa sanoiksi, hienosti pelattiin koko turnauksen ajan. Olisi kiva, jos olisi enemmän sanottavaa, mutta aika vaikeaa on (sanoa), Filppula tunnelmoi TV5:n haastattelussa.
Suomi ei hävinnyt turnauksessa yhtäkään matsia. Filppula arvioi Leijonien saaneen itseluottamusta alati lisää.
– Ollaan oltu ennenkin näissä paikoissa hyviä. Luotettiin, että tekeminen riittää. Nyt tuli pari maalia ja ne riittivät, Filppula sanoi ex-pelaajan ja nykyisen toimittajan, Oskar Osalan edessä.
Hän kysyi vielä yhdestä todella upeasta asiasta. HC Geneve-Servetten hyökkääjälle syntyi kisojen alla esikoinen.
– Kiva viedä tuliaisia, hieno juttu. Oli helppo päätös tulla tänne. Olen iloinen, että pääsin mukaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Entinen NHL-hyökkääjä lähtee Tapparasta – tässä uusi seura?
- NHL: Tässä Leijonien joukkue olympialaisiin!
- HIFK:n nuori hyökkääjä lähtee Pohjois-Amerikkaan!
- TPS:n pikakiituri loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan mestaripuolustaja siirtyy huippuseuraan!
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!