KHL sai jäädä – venäläislehdeltä todella erikoisia näkemyksiä Markus Granlundin lähdöstä
Kuva: Getty Images
Venäläinen Sport-Express kirjoitti KHL-joukkue Salavat Julajev Ufasta taannoin lähteneestä Markus Granlundista jokseenkin kyseenalaiseen sävyyn. Tuore olympiavoittaja oli hetken ainoa sarjan jättänyt suomalainen, mutta perjantaiaamuna tulleiden mediatietojen mukaan KHL:stä on lähdössä muitakin sinivalkoisia.
– Ainoa kysymys oli, että miksi hän lähti, kun muut jäivät? lähde kyseli ennen kuin muiden suomalaispelaajien lähtö KHL:stä oli tiedossa.
Lähteen mukaan Suomessa KHL-pelaajia painostetaan ja pakotetaan palaamaan kotiin.
– Kaikki tämä on jo liikaa, maailmantilanne huomioon ottaen.
Tilanne on se, että Venäjä on hyökännyt Ukrainaan, jonka takia pelaajia on virrannut pois KHL:stä. Sanat painostaminen ja pakottaminen kuulostavat jokseenkin kyseenalaisilta.
Toinen lähde, Championat kirjoitti perjantaiaamuna, että tuoreen olympiavoittajan vanavedessä Ufasta lähtevät hyökkääjät Teemu Hartikainen ja Sakari Manninen sekä maalivahti Juha Metsola. Saman lähteen mukaan myös Metallurg Magnitogorskin Jussi Olkinuora on ottamassa ritolat KHL:stä.
– Granlund murtui, muut sinnittelivät. Se on kuitenkin selvää, että ulkomaalaiset ajattelevat eri tavalla. Tässä tapauksessa seura toimi humaanisti, ehkä turhaan. He antoivat signaaleja muille ”legioonalaisille”, Sport-Expressin jutun kirjoittanut Aleksei Shevtshenko muotoili viitaten viimeisellä sanalla ulkomaalaisiin.
LUE MYÖS:
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!