Ukrainan sota on käynnistänyt suomalaisten joukkopaon KHL:stä. Ensin Jokerit päätti vetäytyä pudotuspeleistä, ja tämän jälkeen myös iso nippu muiden joukkueiden suomalaispelaajia on päättänyt lähteä Venäjältä.

Kaikki eivät kuitenkaan lähde. Ilta-Sanomien toimittaja Sasha Huttusen mukaan yksi suomalainen aikoo jäädä Venäjälle.

– Selvittelyni perusteella Venäjälle jää vain yksi suomalainen KHL-pelaaja. Kaikki muut lähtevät tai lähtivät jo, Huttunen kirjoittaa Twitterissä.

– Kyseinen pelaaja on Teemu Pulkkinen. Traktorista ei ole kukaan lähtenyt, eikä Pulukaan tyhmä ole. Ollaan oltu koodissa. Tiedostaa kyllä tilanteen.

Pulkkinen pelasi vahvan runkosarjan. Hän iski Traktorin riveissä 49 otteluun 22 maalia ja 34 tehopistettä. Pudotuspeleissä hän on kolmeen matsiin kerännyt tehot 1+1=2.

Sasha Huttunen

@kuplassasha
Kyseinen pelaaja on Teemu Pulkkinen. Traktorista ei ole kukaan lähtenyt, eikä Pulukaan tyhmä ole. Ollaan oltu koodissa. Tiedostaa kyllä tilanteen.

Sasha Huttunen

@kuplassasha
Selvittelyni perusteella Venäjälle jää vain yksi suomalainen KHL-pelaaja. Kaikki muut lähtevät tai lähtivät jo.