Kovan taklauksen antanut liigapelaaja joutui täysin asiattomien kommenttien kohteeksi – vastustajajoukkue ja -pelaaja osoittivat jalot eleet
Kuva: Taneli Niinimäki
Eilisen liigakierroksen yksi kuohuttavimmista tapauksista nähtiin Raumalla, jossa Ilveksen suomalais-yhdysvaltalainen Joonas Oden taklasi Lukon tshekkiläistä Ondrej Slovacekia polvella. Kummankin peli päättyi, ensiksi mainitun ulosajoon ja toisen loukkaantumiseen.
Videotallenteen perusteella taklaus saattoi olla kaikkea muuta kuin tahallinen. Esimerkiksi Odenin asento viittasi siihen, ettei hän hakenut mitään tahallista loukkaannuttamista – eikä pelaaja ole maineeltaan sellainen.
Taklaus sai myöhemmin tiistaina Odenin Instagramissa aikaan valtavan kommenttiryöpyn. Ottelun lukemin 3-4 hävinnyt Lukko lisäsi Twitter-tililleen kuvan, jonka perusteella Ilves-pelaajan tilille oli huudeltu täysin asiattomuuksia.
Tällaisen kielenkäytön tuomitsemme seurana jyrkästi. Tämä ei edusta kannattajayhteisömme ja sen eikä seuramme arvoja.
Puutumme, ja tulemme jatkossakin puuttumaan, asiattomiin ja laittomiin kommentointeihin siinä määrin kuin me pystymme.
Puutumme, ja tulemme jatkossakin puuttumaan, asiattomiin ja laittomiin kommentointeihin siinä määrin kuin me pystymme.
The comments on Joonas Oden’s Instagram tonight are infuriating. No matter what happens in a game, he is not only a talented athlete but a human being. There is no room for racism in hockey. I speak for our team in saying we condemn this behavior and offer our apologies to Joonas
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- AL: Ilveksen johtohahmo lähtee kilpailijan leiriin!
- Tässä ovat olympialaisten kaikki jääkiekkoselostajat ja asiantuntijat
- AL: Tappara-tähti teki päätöksensä – ensi kauden seura selvisi!
- Milanon olympia-areenasta shokkipaljastus!
- Ben Bloodista jysähti iso paljastus!
- Mikael Granlundilta isoja sanoja Leijonista: ”Se tunne on niin siistiä”
- The Athletic: Leijonien olympiapuolustaja joutumassa siirron kohteeksi NHL:ssä
- Antti Raanta loukkaantui – MTV: Uutta tietoa tilanteesta
- Veli-Matti Savinainen raivosi ja lensi suihkuun – keräsi jättimäiset jäähyminuutit
- KooKoo solmi tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- Yle: Kärpät teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Tappara: jättiuutinen!
- Leijonat sai uutisia NHL:stä
- Markus Granlund NHLWAMille: Paluu Liigaan suunnitelmissa – tässä seurassa
- Ben Bloodista jysähti iso paljastus!
- AL: Tappara-tähti teki päätöksensä – ensi kauden seura selvisi!
- Antti Raanta loukkaantui – MTV: Uutta tietoa tilanteesta
- Jääkiekon olympiafinaalista tulossa fiasko? ”Miltä tuntuisi olla kaveri, joka joutuu kertomaan, että…”
- Jokerit-puolustaja: uusi joukkue!
- Milanon olympia-areenasta shokkipaljastus!
