Yksi jää ulos jatkosta hurjan taistelun päätteeksi – Lukon tilanne kenties kaikkein tukalin: ”Pitää päästä nopeasti voittojen tielle”
Kuva: Juha Tamminen
Liigan runkosarjan lopusta on tulossa todella kihelmöivä, kun pudotuspelipaikkataistelussa on mukana vielä 11 joukkuetta. Paremmuuden runkosarjan päätyttyä ratkaisee pistekeskiarvovertailu, mutta samalla jotain tasaisuudesta kertoo esimerkiksi sijoilla 5-11 keikkuvien joukkueiden pistemäärät.
Suoraan puolivälieriin viidenneltä sijalta menossa olevan HPK:n ja ensimmäisenä karsiutumassa olevan Pelicansin piste-ero on vain viisi pinnaa.
Samalla huomio kiinnittyy väistämättä Lukkoon, jonka tilanne on kenties kaikkein kinkkisin. Joukkueelta jää pelaamatta vähintään kaksi ottelua siirtojen takia ja nyt sillä on kasassa 82 pistettä. Se on vähemmän kuin KalPalla (85) ja Pelicansilla (84), jotka ovat kuitenkin ainakin vielä pistekeskiarvovertailussa takana.
Fakta on se, että Lukko tarvitsee pisteitä kuudesta viimeisestä ottelusta ja kipeästi. Kun hallitseva Suomen mestari kohtaa vielä TPS:n, HPK:n, JYP:n, Tapparan, HIFK:n ja Jukurit, on ohjelma kaikkea muuta kuin helppo.
Pistekeskiarvovertailun ysi on voittanut yhdeksästä edellisestä ottelustaan varsinaisella peliajalla vain yhden. Torstaina tuli pataan Tapparalta luvuin 2-4.
– Tasainen peli numerollisesti ja maalipaikatkin sen osoittivat, Lukko-luotsi Marko Virtanen mietti Liigan nettisivuilla julkaistussa lehdistötilaisuudessa.
– Meillä on yhdeksän vakioukkoa sivussa, se muuttaa rakennetta. Nuoret kaverit ottavat ensimmäisiä askeleita. Pojat on kovilla, mutta miehekkäästi suoriutuivat.
– Tärkeitä pisteitä, meidän pitää päästä nopeasti voittojen tielle ja löytää keinot, mietteliään oloinen Virtanen sanoi.
Liigassa pelataan perjantaina kuusi ottelua kello 18.30 alkaen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- TPS jatkaa kovia kaappauksia – Leijonista tuttu hyökkääjä Turkuun!
- Lukko kiinnitti hyökkääjän kilpailijan leiristä
- TPS vahvistuu tutulla hyökkääjällä – takana hurja tykkikausi!
- Liiga-legenda: se oli siinä
- Pikkuleijonille katkera tappio MM-puolivälierissä – synkkä putki sai jatkoa
- Jokerit: jättihankinta!
- Liiga-legenda loikkaa TPS:ään!
- Suomen NHL-toivo teki valintansa – siirtyy HIFK:hon!
- Mihin Ilves-tähti katosi kesken pudotuspelien? AL: Karu totuus selvisi nyt
- Leijonista tuttu puolustaja jätti JYPin – tässä uusi osoite!
- Yllätyssiirto: Kärppien monivuotinen hyökkääjä palaa Suomeen!
- Suomen NHL-toivo teki valintansa – siirtyy HIFK:hon!
- Kohupelaajan kohtalo selvisi – tässä Oliver Lauridsenin ensi kauden Liiga-seura!
- Suru-uutinen: KalPan entinen hyökkääjä kuoli yllättäen
- Nuorten Leijonien hyökkääjä palaa Suomeen – Liiga-seura nappasi riveihinsä
- AL: Ilves-konkari laukoi suorat sanat – ura ohi?
- Reid Gardineriakin kovempi maalitykki vapaille markkinoille – huhut vie Tapparaan!
- HIFK teki huippuhankinnan – Haaviin Ässien tähti
- Leijonien MM-joukkue vahvistuu – NHL-järkäle mukaan!
- Näin näet Suomi–Tshekki-ottelun ilmaiseksi – tv-lähetykset, selostaja ja asiantuntijat