Toista kautta NHL:ssä pelaavan suomalaisen sopimus katkolla – antaa kovia näyttöjä tulevaan: ”On ollut todella”
St. Louis Bluesin Ville Husso oli tiistaiyönäkin tikissä, kun tämän edustama joukkue kellisti NHL:n Arizona Coyotesin selvästi 5-1. Nuorten maailmanmestari otti 21 torjuntaa prosenttien noustessa lukemiin 95,5, joukkue takoi toisessa erässä peräti neljä maalia.
Husso viilettää aloittamissaan matseissa nyt neljän ottelun voittoputkessa. Lisäksi Edmonton Oilersia vastaan hänet komennettiin viikonloppuna maalille 1-4-tappioasemassa, joka kääntyi sittemmin pisteeseen ja 5-6-jatkoaikatappioon.
– Hän on tehnyt hyvää työtä, ja työtä myös maalivahtivalmentaja Dave Alexanderin kanssa. Husso on kehittynyt, päävalmentaja Craig Berube kehui toimittaja Jeremy Rutherfordin mukaan.
– Hänen keskittymisensä on ollut todella hyvällä tasolla. Husso on ollut todella hyvä alkukaudesta lähtien, luotsi jatkoi.
Suomalaisen tulevaisuus on siinä mielessä auki, että sopimus Bluesin kanssa loppuu kuluvan kauden pudotuspelien jälkeen. Maalivahti on kuulunut St. Louisin ryhmään useamman vuoden ajan, mutta debyytin tarunhohtoisessa hän sai vasta viime kaudella.
Blues on kerännyt pisteitä läntisen konferenssin joukkueista peräti neljänneksi eniten.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Kulisseissa tapahtuu – NHL teki tiukan Venäjä-ratkaisun
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!