Mestiksen puolivälierissä nähtiin valtava paukku – voittajajoukkueen Twitter ”sekosi”
Mestiksen runkosarjassa nykyisen visiitin parhaaseen sijoitukseensa, kuudennelle sijalle yltänyt RoKi jatkoi kevään ihmetemppuja lauantaina myös sarjan puolivälierissä.
Joukkue kaatoi kolmanneksi päätyneen joensuulaisen JoKPin neljännen kerran, nyt jatkoerässä maalein 3-2 lunastaen paikan välieriin voitoin 4-1.
RoKin historiallisen maalin iski ensimmäisessä jatkoerässä ylivoimalla ranskalainen Gabin Ville. Rovaniemeläiset kohtaavat seuraavaksi hallitsevan mestarin Imatran Ketterän, jonka kultaan viime vappuna johdatti joukkueen nykyinen luotsi Maso Lehtonen.
RoKin Twitter-tilillä innostuttiin – ”lievästi”. Sen ymmärtää, sillä viime kaudella joukkue jäi tavallaan hännille. RoKi jätti koronan sotkeman kauden kesken, mutta pistekeskiarvo 1,33 oli sarjan heikoimpia.
– Eihän tätä vielä tajua. Huikeaa! Uskomatonta! RoKi hehkutti.
Mestiksen kolmas varma välieräjoukkue Ketterän ja RoKin lisäksi on Hokin omassa sarjassaan voitoin 4-0 pyyhkinyt K-Espoo. Se kohtaa välierissä voittajan parista FPS-KeuPa HT. Forssalaiset johtavat sarjaa voitoin 3-2.
- Ilmaiseksi tv:ssä: Suomi ja Ruotsi iskevät yhteen EHT:llä – tv-lähetysajat ja selostaja
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Sveitsin tähtivalmentajasta kuuma siirtohuhu – neljä Liiga-seuraa kintereillä
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Täysi hutihankinta – Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus ulos!
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Antti Pennanen löi luvut pöytään – näin paljon Leijonat maksaa palkkaa!
- Jukurien NHL-lupaus pakkaa laukkunsa – Liiga-kilpailija kutsuu!
- Sveitsin tähtivalmentajasta kuuma siirtohuhu – neljä Liiga-seuraa kintereillä