Karsintasarjan voitto: Mestiksestä taannoin lähtenyt legendajoukkue lunasti paikan Suomi-sarjasta
Suomen kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle, Suomi-sarjaan on tyrkyllä kaksi uutta joukkuetta sunnuntaina päättyneiden karsintasarjojen jälkeen. Kahdessa alueellisessa lohkossa oli mukana kolme joukkuetta, joiden voittajilla on oikeus osallistua ensi kaudeksi Suomi-sarjaan.
Hollolalainen HC Giants sekä oululainen Laser HT puolustivat sarjapaikkojaan epäonnistuneesti, sillä kummankin kohtaloksi tuli jäädä lohkojen viimeiseksi.
Lohko 1:n voiton vei paremmin naispesäpallosta tunnettu lapualainen Virkiä tasapistein varkautelaisen Warkiksen kanssa. Virkiä oli parempi tiukan vertailun jälkeen lunastaen paikan Suomi-sarjaan.
Lohko 2:ssa ykköseksi marssi upealla kymmenen pisteen saldolla LeKi. Lempääläläisjoukkue on tuttu takavuosilta Mestiksestä. Naantalin VG-62:n kohtalona oli jäädä kakkospaikalle.
Legendaarinen LeKi pelasi Mestiksessä viimeksi kaudella 2018-19 sijoittuen neljänneksi. Silloin runkosarjassa irtosi kakkossija, mutta välierissä keuruulainen KeuPa HT oli parempi voitoin 4-2. Pronssiottelussa TUTO kuritti numeroin 3-1.
Tuon kauden jälkeen LeKi jäi ilman Mestis-lisenssiä tien viedessä alempiin sarjoihin. Nyt paluu ylöspäin on ollut komeaa seurattavaa.
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Liigassa hurja päävalmentajaruletti – HIFK nappasi tähtiluotsin!
- Nyt se on varmaa: Raimo Helminen palaa Ilvekseen – SaiPa julkisti uuden päävalmentajansa
- IIHF:lta tyly viesti Venäjän MM-paluusta – CAS:n päätös sai täystyrmäyksen
- Venäjän MM-paluusta uusi jättikohu – jääkiekon MM-kisojen pääsponsori uhkaa vetäytyä
- Pikkuleijonille täydellinen nöyryytys – USA murskasi Suomen käsittämättömin lukemin
- Mikko Rantanen teki historiaa NHL:ssä – vain kolme suomalaislegendaa pystynyt samaan
- Nyt jyrähti Kanadan pääministeri – Venäjä ulos nuorten MM-kisoista!
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Mikko Rantanen teki historiaa NHL:ssä – vain kolme suomalaislegendaa pystynyt samaan
- Nyt jyrähti Kanadan pääministeri – Venäjä ulos nuorten MM-kisoista!
- Pikkuleijonille täydellinen nöyryytys – USA murskasi Suomen käsittämättömin lukemin
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Venäjä-boikotti laajenee – nyt jo kuusi maata mukana!