Taistelu palkittiin! Leijonat nousi kahden maalin takaa voittoon – yllätysnimi tehokkaana

Leijonat nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon yllättävän tiukassa Nordic Cupin kamppailussa Tanskaa vastaan.
Kotikaukalossaan pelannut Tanska sai otteluun unelma-alun, kun Jukureistakin tuttu Oliver Larsen pääsi iskemään 1-0-maalin vain 22 sekunnin pelin jälkeen. Tanskan johto ei kuitenkaan kestänyt kovin pitkään, sillä reilun kuuden minuutin pelin jälkeen debytantti Emil Erholtz tasoitti pelin yllivoimalla 1-1:een. Osumaan esityön tekivät Petrus Palmu ja Sakari Manninen.
Tasoituksesta huolimatta erätauolle lähdettiin Tanskan yllätysjohdossa, kun Malte Setkov vei joukkueensa uudelleen johtoon.
Toisessa erässä pirteitä otteitaan jatkanut Tanska karkasi jo kahden maalin karkumatkalle Nikolaj Krag-Christensen onnistuttua maalinteossa. Kyseinen osuma jäi myös erän ainoaksi.
Päätöserässä Leijonat lähti hakemaan vimmatusti nousua. Tämä myös palkittiin, sillä ensiksi ylivoimalla Palmu laukoi tärkeän 3-2-kavennusosuman, johon esityön teki Erholtz. Ja varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla Suomi tuli tasoihin, kun Teemu Hartikainen onnistui maalinteossa. Osumaan syötön tarjoili Manninen.
Varsinaisen peliajan päätyttyä lukemiin 3-3, lähdettiin voittajaa hakemaan jatkoajalta, jossa ei kuitenkaan maaleja nähty. Näin ollen ottelu eteni voittolaukauskilpailuun, jossa Leijonat nousi 4-3-voittoon. Ratkaisevan osuman viimeisteli Sami Vatanen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Floridan suomalaiset liekeissä! Mestaruus enää yhden kiinnityksen päässä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Urheilucast: Tommi Tikan Kärpät-sopimuksesta iso paljastus
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Suomalaispuolustajan sopimus puretaan Ruotsissa – tässä seuraava osoite
- Ruotsalaisseura sai merkittävän lahjoituksen – suomalaispelaajan siirto saatiin maaliin
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Huima trilleri – suomalaiselle karmea kohtalo NHL-finaalissa!
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen