Näin Jukka Jalonen kommentoi pitkään sivussa olleiden KHL-pelaajien panosta TV5:llä

Leijonat hoiteli Tanskan sen kahdessa kotipelissä tyylikkäästi, kun Suomi voitti keskiviikkona voittomaalikisassa 4-3 ja torstaina 1-0.
Päävalmentaja Jukka Jalonen kommentoi pitkään sivussa olleiden KHL-pelaajien panosta sekä Tanskan rutistusta tuoreeltaan TV5:n haastattelussa.
– Kaikki mukana olleet olivat erittäin hyvässä tikissä. Kolmella treenillä ja yhdellä aamujäällä näki, että porukka on pitänyt itsestään huolta.
Leijonilla oli mukana useita KHL-pelaajia, jotka eivät olleet pelanneet pitkään aikaan. Esimerkiksi Sakari Manninen syötteli maaleja kummassakin ottelussa, Teemu Hartikainen nosti Leijonat tasoihin ensimmäisessä osassa Suomen pelatessa ilman maalivahtia.
– Hyvin päästiin liikkeelle, tänään oli ehjempää. On kova paketti pelata kaksi peliä vajaaseen vuorokauteen. Kova tempo, kovaa kamppailemista. Totta kai tulos tyydyttää, olympiavoittaja sanoi summaten Tanska-kohtaamiset.
– Nolla maalia omiin, oltiin jämäkämpiä puolustuksessa kuin eilen, Jalonen jatkoi lisäten, että hyökkäyksessä viimeinen terävyys ja laukausten laatu olivat epäkohtia.
Suomen matka kohti Tampereen ja Helsingin kotikisoja jatkuu ensi viikolla Joensuun ja Kuopion matseilla. Mukaan kaiketi tulossa uusia pelaajia?
– Tulee niitä jokunen. Julkaistaan ne myöhemmin, Jalonen kuittasi.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Floridan suomalaiset liekeissä! Mestaruus enää yhden kiinnityksen päässä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Suomalaispuolustajan sopimus puretaan Ruotsissa – tässä seuraava osoite
- Ruotsalaisseura sai merkittävän lahjoituksen – suomalaispelaajan siirto saatiin maaliin
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!