Ranskan mestarijoukkue on selvillä – yhteensä kuusi suomalaista kuului voittajajoukkueeseen
Ranskan pääsarjan mestarijoukkue selvisi keskiviikkoiltana. Runkosarjankin voittanut Grenoble meni lopulta päätyyn saakka kukistamalla finaalisarjassa Angersin otteluvoitoin 4-1. Ratkaiseva viides finaaliottelu päättyi Grenoblen 5-1-voittoon.
Tämä tarkoittaa samalla sitä, että yhteensä peräti kuusi suomalaista pääsi juhlimaan mestaruutta joukkueen kanssa. Heistä neljä on pelaajia ja kaksi valmentajia. Joukkueen pelaajistoon kuuluivat puolustajat Janne Jalasvaara ja Jere Rouhiainen sekä hyökkääjät Markus Poukkula ja Jani Tuppurainen. Joukkueen päävalmentajana toimi puolestaan Jyrki Aho ja apuvalmentajana Ari-Pekka Siekkinen.
Jokainen suomalainen pelasi joukkueessa ensimmäisen kautensa. Joukkueen varakapteeninakin toiminut Jalasvaara teki runkosarjassa 18 otteluun pisteet 2+3. Rouhiainen kirjautti 41 ottelussa peräti tehopisteet 10+25=35. Poukkulan saldo oli 34 ottelussa 10+23=33 ja Tuppurainen pelasi 18 ottelua tehoilla 3+9=12.
Tuppurainen ja Jalasvaara kirjauttivat syöttöpisteet mieheen ratkaisevassa finaaliottelussa. Tuppuraisen pudotuspelisaldo oli 14 ottelun jälkeen mallia 5+8=13, kun taas Jalasvaaran 14 ottelun jälkeen 0+6. Rouhiainen keräsi 14 otteluun pisteet 1+4 ja Poukkula kolmeen peliin 1+1.
Aho ja Siekkinen toimivat seuran valmennustiimissä myöskin ensimmäistä kauttaan. Aho on nähty aiemmalla valmennusurallaan muun muassa JYPin, Bluesin ja Ässien päävalmentajana.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”