Mestiksen välierissä syntymässä valtava yllätys
Mestikseen pari vuotta sitten palannut piskuinen forssalaisjoukkue FPS on kiinni sarjan välierissä hirmuisessa yllätyksessä. Forssalaisporukka johtaa maanantain jatkuvaa, ja neljästä voitosta poikki menevää sarjaa voitoin 2-0 runkosarjan kakkosta Kiekko-Espoota vastaan.
FPS sijoittui runkosarjassa komeasti neljänneksi, mutta silti enää kahden voiton päässä odottavaa mahdollista finaalipaikkaa ja seuran nimen liittämistä toisiinsa voi pitää yllätyksenä.
Forssalaiset jäivät Mestiksen runkosarjassa vuosi sitten viimeistä edelliseksi, sesongilla 2019-20 se ei ollut edes mukana. Tuolloin se lunasti paikan Mestikseen Suomi-sarjasta.
Kiekko-Espoo on maanantaina jo pienen pakkovoiton edessä. Se yrittää ottaa FPS:stä kevään välierien ensimmäisen voiton maanantaina kotonaan kolmannessa osassa.
Toisessa semifinaalissa mittelevät Ketterä ja RoKi. Tässä parissa otteluvoitot ovat ensiksi mainitulle 2-1.
LUE MYÖS:
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä

- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan