Tässä alle 18-vuotiaiden MM-kisojen suurimmat suosikit – Kanada tänä vuonna haastajan roolissa

Alle 18-vuotiaiden MM-kisat pelataan tänä vuonna Saksassa. 23.4. alkava maajoukkueturnaus pelataan poikkeuksellisesti kahdeksan joukkueen voimin.
Landshutin ja Kaufbeurenin kaupungeissa nähdään pääosa tutuista suosikeista, mutta kolme näistä karkeloista tuttua maajoukkuetta puuttuu. Venäjän ja Valko-Venäjän osallistuminen evättiin sotatoimien vuoksi, mutta Slovakia sössi kisapaikkansa vuoden 2019 kisoissa karsiutumalla. Kyseisen turnauksen jälkeen alempien sarjojen alle 18-vuotiaiden kisoja ei olla ennen tätä vuotta pelattu, joten Slovakia ei pääse edes yrittämään voittaa kultaisella sukupolvellaan mitalia.
Kanada
Vaikka Kanadan joukkueesta puuttuu sen junioriliigojen pudotuspelien vuoksi monta avainpelaajaa, on sen kokoonpanossa kosolti laatua tänäkin vuonna. Kapteeni Connor Bedard iski jo viime vuonna tehopisteitä kaksi kappaletta ottelua kohden ja alle 20-vuotiaiden tynkäkisoissa kahdessa ottelussa pistetilastot karttuivat lukemin 4+1=5. Mikä pelottavinta, hän voi ikänsä puolesta pelata vielä ensi vuonnakin.
Suurimmaksi mestarisuosikiksi Kanadaa ei silti voi tänä vuonna laskea, sillä lähes kaikki tänä vuonna ykköskierrokselle arvioidut lupaukset ovat estyneitä pääsemään tämän vuoden turnaukseen. Maalivahdeista yhtäkään ei välttämättä varata NHL:ään, puolustuksessa ei ole hyökkäystaidoiltaan dominoivia yksilöitä, eikä hyökkäyskään ole eliittiä.
Hyökkäys: 7
Puolustus: 7
Maalivahdit: 6
Arvio: Tuntuu oudolta sanoa näin Kanadasta, mutta mitali olisi tälle joukkueelle yllätys. Vancouver Canucksin apuvalmentaja Nolan Baumgartnerin valmentaman joukkueen tulosvastuu jakautuu liian harvalukuiselle joukolle.
Seuraa häntä: Tanner Howe
Bedard olisi liian ilmiselvä valinta, joten Tanner Howe on hyvä nosto seurattavaksi. Pienikokoinen hyökkääjä varataan vasta vuonna 2024, sillä hän on syntynyt loppuvuodesta 2005. Vasta neljännellä kierroksella WHL:ään kaksi vuotta sitten varattu Howe on nakuttanut tehopisteitä Bedardin joukkuekaverina Regina Patsissä yli piste per peli -tahtiin.
Ruotsi
Ruotsissa on aihetta uskoa menestykseen tänä vuonna. Jonathan Lekkerimäki on ikäluokkansa eliittiä maalintekijänä, ja Liam Öhgren, Noah Östlund ja Elias Salomonsson ovat niin ikään mahdollisia ykköskierroksen varauksia tämän vuoden NHL-draftissa. Erikoisuutena kruunupaidoilla on se, että kokoonpanossa on vain yksi 2005-ikäluokan pelaaja.
Maalivahtiosastolle ei tänäkään vuonna löydy Jesper Wallstedtin kaltaista muuria, mutta Hugo Hävelidin myötä se ei ole varsinainen heikkouskaan. Tänä vuonna yhdelläkään maalla ei ole käytössään superlupaavaa kassaria.
Hyökkäys: 9
Puolustus: 8
Maalivahdit: 7
Arvio: MM-kullan täytyy olla tämän joukkueen tavoite. Mitalien ulkopuolelle jääminen olisi katastrofi, ja paperilla länsinaapurimme pitäisi ehdottomasti olla finaalissa.
Seuraa häntä: Jonathan Lekkerimäki
Lekkerimäki tuli jo mainittua aiemmin, mutta hän on totuttuun tasoon nähden heikossa turnauksessa seuratuimpia pelaajia, eikä Djurgårdens IF:n huippulupausta ole Suomen mediassa vielä erityisen näkyvä ollut. Luistelussa oikealta puoleltaan laukovalla laiturilla on vielä tekemistä, mutta laukaus on maailmanluokkaa ja kädet (kuvainnollisesti) samettia.
Yhdysvallat
Vuosina 2005-17 yhdeksän MM-kultaa voittanut Yhdysvallat on joutunut tyytymään kolme kertaa putkeen huonompiin sijoituksiin. Tänä vuonna se marssittaa jäälle kivikovan nipun.
Logan Cooley hätyyttelee koskemattomana pidettyä Shane Wrightin ykköspaikkaa ensi kesän NHL-draftissa, minkä lisäksi mukana on sivustosta riippuen kuudesta kahdeksaan ykköskierrokselle tänä vuonna kaavailtua pelaajaa. Kokoonpanossa ei ole yhtäkään heikkoutta, vaikka huippumaalivahtia ei jenkeilläkään ole.
Hyökkäys: 10
Puolustus: 9
Maalivahdit: 7
Arvio: Selkeä ennakkosuosikki tämän vuoden mestariksi.
Seuraa häntä: Lane Hutson
Lane Hutson on usein kentän paras pelaaja. Pelityyliltään Quinn Hughesiä muistuttavaa puolustajaa epäröidään nostaa ykköskierroksen lupaukseksi vain ja ainoastaan hänen 173-senttisen kroppansa vuoksi.
Suomi
Pikkuleijonilla on kasassa kilpailukykyinen joukkue. Joukkueen kenties ainoa heikkous on, että kärki on hieman ohut.
Joakim Kemell on kyllä parhaimmillaan todella kovan luokan tekijä alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin, mutta tulosvastuu on liian voimakkaasti JYP-hyökkääjän harteilla. Suomen jokainen osa-alue on ihan hyvällä mallilla, mutta paperilla se ei ole missään loistava.
Maalivahtiosastolla ei ole selkeää ykkösvahtia, mutta jokaisen kolmikosta pitäisi kyetä saman tason esityksiin kuin Aku Koskenvuo viime vuonna.
Hyökkäys: 7
Puolustus: 7
Maalivahdit: 7
Arvio: Mitali on realistinen tavoite, mutta finaali ja MM-kulta vaatisivat jo venymistä. Altavastaajan asema on toisaalta ennenkin sopinut Suomelle.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Teemu Pulkkisen uusi joukkue selvisi!
- Ville Husso paljastaa: Tässä suurin kehityskohde NHL-ykkösvahtina – ”Sitä haluan kehittää”
- IL: Liiga-kiekkoilijaa syytetään raiskauksesta
- IL: Tässä ykkösehdokas Ilveksen uudeksi päävalmentajaksi – huippunimi korvaa Antti Pennasen?
- Mielenkiintoinen Liiga-debyytti! Nuori puolustaja pääsee tänään ensimmäistä kertaa irti
- MTV Urheilu: Tappara kiinnostui Petri Kontiolasta – näin taiturihyökkääjä kommentoi mahdollista paluutaan kirvesrintoihin
- Ilveksen käytös somessa sai kiekkofanit pillastumaan: ”Suu käy syksyisin uhosta ja keväällä selityksistä”
- Eeli Tolvanen hirmuvireessä! Kuti teki hurjaa jälkeä NHL-jäillä: ”HÄNTÄ EI VOI PYSÄYTTÄÄ”
- MTV Urheilu: Tappara on kiinnostunut Petri Kontiolasta – ”Jos Petrillä on…”
- Antti Pennanen nousee Leijonien päävalmentajaksi – näin pitkä sopimus on
- Ismo Lehkonen ruoskii Kärppiä – huippulupaukselle täystyrmäys: ”NHL-tason pelaaja, eikä…”
- IL: Tässä ykkösehdokas Ilveksen uudeksi päävalmentajaksi – huippunimi korvaa Antti Pennasen?
- Lähde: Kari Jalonen ehdolla huippuseuran päävalmentajaksi!
- Kimmo Timonen pöyristyi, miten asiantuntijat syljeskelivät Sebastian Ahon päälle: ”Katsommeko samaa peliä?”
- Hurja paljastus: Isot Liiga-seurat värväävät lupauksia jättisopimuksilla – ”Mopoautoikäisille maksetaan jopa…”
- Ruuan hinta Jokereiden matsissa järkyttää: ”Aseeton ryöstö”
- Patrik Laineen tilanteessa yllätyskäänne NHL-kauden kynnyksellä – ”Hän haluaa tehdä sen todella paljon”
- IL: Antti Pennanen pitkällä sopimuksella Leijoniin – tällainen on päävalmentajan tuore diili
- Jukka Jalonen Ilvekseen? Näin valmentajalegenda kommentoi MTV Urheilulle
- IS: Raimo Summanen huolissaan Antti Pennasen mahdollisesta Leijonat-pestistä – ”Herättää isoja kysymyksiä”