Pikkuleijonat kiinni MM-lohkovoitossa – vasta 16-vuotias huippulupaus tehoili Latviaa vastaan
Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue jatkoi vahvaa menoaan MM-kisoissa sunnuntaina, kun Latvia kaatui maalein 4-1.
Pikkuleijonien avausmaalista vastasi kahdeksan minuutin pelin jälkeen Kasper Halttunen, joka sai osumaansa loistavan syötön Jani Nymanilta. Selvästä hallinnasta huolimatta erätauolle siirryttiin 1-1-lukemista, kun Latvia tuli erän lopulla alivoimalla tasoihin Dans Locmelisin onnistua maalinteossa rangaistuslaukauksesta.
Toisessa erässä Suomi pääsi puolestaan karkaamaan kahden maalin karkumatkalle, kun ensiksi Jere Lassila onnistui vanhanaikaisella ja hetkeä myöhemmin myös Elmeri Laakso onnistui maalinteossa.
Päätöserään Pikkuleijonat sai puolestaan loistavan lähdön, kun reilun neljän minuutin jälkeen Halttunen onnistui toistamiseen maalinteossa. Samalla osuma jäi erän viimeiseksi, kun Suomi nosti jalkaansa kaasulta, eikä Latvia päässyt enää millään hyville maalintekopaikoille.
Lohkovoitossa kiinni olevan Suomen osalta MM-turnauksen alkulohkoa on jäljellä enää yhden ottelun verran. Pikkuleijonat kohtaa tiistai-iltana Ruotsin. Näet turnauksen tulokset ja otteluohjelman kätevästi täältä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jarkko Ruutu löysi töitä NHL:stä – Jarmo Kekäläinen palkkasi tiimiinsä
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- Ilves kiinnitti NHL:stä tutun puolustajan – ”Pelaa parhaita pelivuosiaan”
- Jokerien Liiga-konkari teki ratkaisunsa – uusi osoite löytyi yllättävän läheltä!
- Dallas sanoi ei – suomalaisen NHL-ura sai kovan iskun!
- Matias Maccelli vaihtaa seuraa NHL:ssä!
- Jussi Ahokas tiputti ison uutisen – MTV: Tämä on tilanne NHL-unelman suhteen
- Iso rooli tarjolla: Patrik Laine saattaa päätyä yllättävään NHL-huippuseuraan
- Yllätyskäänne NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo muuttui
- Antti Pennaselta karu henkilökohtainen paljastus
- Dallas sanoi ei – suomalaisen NHL-ura sai kovan iskun!
- Matias Maccelli vaihtaa seuraa NHL:ssä!
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- Jokerien Liiga-konkari teki ratkaisunsa – uusi osoite löytyi yllättävän läheltä!
- Ilves kiinnitti NHL:stä tutun puolustajan – ”Pelaa parhaita pelivuosiaan”
- KalPan pistetykki lähtee – uusi seura selvisi!
- Jarkko Ruutu löysi töitä NHL:stä – Jarmo Kekäläinen palkkasi tiimiinsä
- Yllätyskäänne NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo muuttui
- Iso rooli tarjolla: Patrik Laine saattaa päätyä yllättävään NHL-huippuseuraan
- Jarmo Kekäläisen jättisuunnitelma paljastui – NHL-megatähti ja suomalainen olivat mukana vaihtokaupassa