Ruotsi oli kokea todellisen skandaalin lilliputin kanssa EHT:llä – Tre Kronor -luotsi kuuli karmean uutisen
Jääkiekon EHT jatkui torstaina uusien tuulien puhaltaessa Tshekin-turnauksessa. Venäjä on suljettu pois perinteikkäältä kiertueelta, ja mukaan on otettu lajin lilliputtimaa Itävalta. Ruotsi olikin turnauksen avauspäivänä todella suurissa vaikeuksissa uuden tuttavuuden kanssa.
Se kiusasi Tre Kronoria oikein urakalla häviten pelin vain 0-1. Piskuinen joukkue esimerkiksi vei MM-kisoissa toukokuussa kohtaavien maiden matsin avauserän kudit peräti 20-9.
Ruotsi heräsi hiljalleen, ja Tre Kronor iski pelin ainoan maalin vasta päätöserän kuudennella minuutilla ottaen lopulta voiton. Osumasta vastasi Linus Karlsson.
– On tietysti unelmani pelata, ja ennen kaikkea tehdä maaleja maajoukkueessa. Se on jotain, jonka muista loppuelämäni, Karlsson sanoi Aftonbladetille.
Toki pelin tuoksinassa elämä muistutti taas siitä, että jääkiekko on vain jääkiekkoa. Sinikeltaisten päävalmentaja Johan Garpenlöv on joutunut jättämään joukkueensa, koska tämän Kjell-isä on vakavasti sairas ja tehohoidossa.
– Isäni joutui sairaalaan. Se on niin vakavaa, että minusta tuntui, jotta minun pitää olla paikalla, Tukholmaan palannut luotsi sanoi ruotsalaislehden mukaan.
Lehden mukaan kyseessä on verenmyrkytys.
Jääkiekkoaiheuttaa toki isoja tunteita, mutta ei se elämää suurempi asia ole.
Ruotsi ja Itävalta sekä kiertueen muut maat, Suomi ja Tshekki jatkavat urakkaansa viikonloppuna. Leijonat kohtaa lauantaina Itävallan ja sunnuntaina Tre Kronorin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Mikael Granlund kovassa iskussa NHL:ssä – maaliputki venyy
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Nuorista Leijonista tuttu maalivahti: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?